Vitamiinit

Mitä ovat vitamiinit?

Vitamiinit ovat elämälle välttämättömiä orgaanisia yhdisteitä, jotka ovat osa monia elimistön toimintoja, kuten energiantuotanto, solun jakautuminen, kudosten korjaaminen, kasvu ja kehitys, hormonitoiminta, aistitoiminnot, immunipuolustus, ruuansulatus, sekä hapen, ravinto- ja kuona-aineiden kuljetus.

Elimistö ei pysty valmistamaan kaikkia tarvitsemiaan vitamiineja itse, vaan ne on saatava ravinnosta. Vitamiinien lähteitä on sekä kasvi- että eläinkunnan tuotteissa.

Välttämättömiä vitamiineja ovat A-, B1-, B2-, B3-, B5-, B6-, B7-, B12-, C-, D-, E- ja K-vitamiini. Ihon altistuessa auringon UV-säteilylle keho pystyy valmistamaan

D-vitamiinia, mutta meillä Suomessa saanti voi jäädä liian vähäiseksi erityisesti syys- ja kevätpäiväntasauksen välisenä aikana, jolloin auringon valon määrä on kesäaikaa vähäisempää.

Vitamiinit jaetaan kahteen pääryhmään, joita ovat rasvaliukoiset vitamiinit ja vesiliukoiset vitamiinit. Rasvaliukoisiin vitamiineihin kuuluvat A-, D-, E- ja K-vitamiini. Nämä imeytyvät kehoon suolistosta rasvaan sitoutuneena ja varastoituvat muun muassa maksaan, jolloin rasvaliukoisten vitamiinien liikasaanti on mahdollista.

Vesiliukoisia vitamiineja ovat B-vitamiinit ja C-vitamiinit. Vesiliukoiset vitamiinit, paitsi B12-vitamiini, eivät varastoidu kehoon, vaan poistuvat virtsan mukana, joten näiden vitamiinien puutosten välttämiseksi päivittäinen saanti tulee olla riittävää. Elimistön poistaessa ylimäärän vesiliukoisten vitamiinien liikasaanti ja sen aiheuttamat haitat ovat epätodennäköisiä.

Mittaamalla verikokein, punasolusta tai koko verestä, voi selvittää kehon vitamiinitasot. Ravintolisien avulla on mahdollista nostaa ja ylläpitää terveyttä ylläpitävien vitamiinien määrää kehossa. Yleissuositus vitamiinien ottoajankohdasta on ottaa ne aamulla ja rasvaliukoiset vitamiinit erityisesti rasvaa sisältävän ruuan yhteydessä.

Vitamiinien lähteet

https://fineli.fi/fineli/fi/ravintotekijat

Vitamiinit netistä

Fiksuapteekin verkkokaupasta löydät laajan valikoiman laadukkaita vitamiineja. Tutustu ja tilaa nyt!

Vitamiinit hiuksille

Vahvat, kauniit hiukset tarvitsevat riittävästi ravintoaineita voidakseen hyvin. Erityisen tärkeitä vitamiineja hiuksille ovat D-, B2-ja B5-vitamiini, sekä biotiini. Lisäksi hiukset tarvitsevat piitä, sinkkiä, seleeniä, kuparia, jodia, rikkiä, aminohappoja ja hyviä rasvahappoja, sekä vettä.

Kasveista esimerkiksi hirssi, camelina ja peltokorte sisältävät hyviä rakennusaineita hiuksille. Tehokas ruuansulatus, riittävä entsyymituotanto, sekä mahalaukun suolahappopitoisuus ja maksan sappinestetuotanto, suoliston limakalvon kunto ja mikrobitasapaino, sekä kilpirauhasen tasapainoinen toiminta näkyvät hiusten hyvinvointina.

Vitamiinit iholle

Kaunis iho tarvitsee mm. A-, B2-, B3-, B5-, C-, D-, E-vitamiinia ja biotiinia. Lisäksi tärkeitä mineraaleja ihon hyvinvointiin ovat pii, jodi, rikki ja sinkki, unohtamatta hyviä rasvahappoja, kollageenia ja riittävää veden juomista, sekä terveellistä ravintoa, liikuntaa, lepoa ja ulkoista ihon hoitoa.

Vitamiinit väsymykseen

C-vitamiini tunnetaan piristävänä vitamiinina, mutta myös hermostolle tärkeiden B-ryhmän vitamiinien ja D-vitamiinin, erityisesti pohjolassa hämärinä talvikuukausina, riittävä saanti on hyvä varmistaa.

Vitamiinit ja raskaus

Raskausaikana ja jo noin puoli vuotta ennen hedelmöittymistä on hyvä varmistaa vanhempien, erityisesti äidin, riittävät ravintoainetasot ja sekä raskaus- että imetysajan ravintoaineiden saanti.

Kaikki vitamiinit, mineraalit, aminohapot ja hyvät rasvahapot ovat tärkeitä uuden ihmisen rakennusaineita. Esimerkiksi foolihapon aktiivista ja luonnollista muotoa folaattia tarvitaan solujen jakautumiseen ja kudosten kehittymiseen.

Raskausaikana suositellaan välttämään A-vitamiinilisää, koska A-vitamiinin yliannostus voi vaurioittaa sikiön kehitystä.

Näytetään tulokset 1–24 / 216Suosituimmat ensin

Näytetään tulokset 1–24 / 216Suosituimmat ensin

  • Säästö: 10,00 € Life Extension Two-Per-Day Multivitamin 120 kapselia

    Life Extension Two-Per-Day Multivitamin (US) 120 kaps

    Alkuperäinen hinta oli: 39,90 €.Nykyinen hinta on: 29,90 €.

    Life Extension Two-Per-Day Multivitamin – erittäin monipuolinen, tutkittu ja laadukas monivitamiini Life Extension Two-Per-Day Multivitamin on yksi markkinoiden monipuolisimmista ja tehokkaimmista monivitamiinivalmisteista. Monien ravitsemusalan ammattilaisten ja lääkärien suosittelema, tieteelliseen tutkimukseen perustuva ravintolisä. Sen huolellisesti valitut vitamiinit, mineraalit ja kasviuutteet tukevat kehon optimaalista toimintaa. Two-Per-Day sisältää A-, C- ja D-vitamiinin sekä kaikki B-ryhmän vitamiinit. Siinä on…

    Lisää ostoskoriinLadataan Valmis
  • Yango Myo-inositol + D-chiro-inositol 590 mg 100 kapselia

    Yango Myo-inositol + D-chiro-inositol 590 mg 100 kaps

    15,90 €

    Yango Myo-inositol + D-chiro-inositol – hormonaalisen tasapainon tuki Yango Myo-inositol + D-chiro-inositol 590 mg 100 kaps on ravintolisä, joka sisältää kahta elimistössä luonnostaan esiintyvää inositolin muotoa. Nämä yhdisteet osallistuvat solujen viestintään ja hormonaalisiin prosesseihin. Myo-inositol + D-chiro-inositol on luonnollinen vaihtoehto hormonaalisen tasapainon ylläpitämiseen. Valmiste ei sisällä lisättyä sokeria eikä lisä- tai täyteaineita. Ravintolisä Tehokas koostumus…

    Lisää ostoskoriinLadataan Valmis
  • Säästö: 0,88 € Now Foods B1-vitamin 100mg 100 tabl

    Now Foods B1-vitamin 100mg 100 tabl

    Alkuperäinen hinta oli: 10,90 €.Nykyinen hinta on: 10,02 €.

    NOW® B1-vitamiini 100 mg – energia-aineenvaihdunnalle ja hermostolle Kun etsit vahvaa yhden B-vitamiinin valmistetta, NOW® B1-vitamiini tarjoaa 100 mg tiamiinia yhdessä tabletissa. Tiamiini eli B1-vitamiini on vesiliukoinen vitamiini, jota elimistö tarvitsee ravinnosta säännöllisesti. Tiamiini edistää normaalia energia-aineenvaihduntaa, hermoston normaalia toimintaa ja normaaleja psykologisia toimintoja. Se edistää myös sydämen normaalia toimintaa. Valmiste sopii aikuiselle, joka haluaa…

    Lisää ostoskoriinLadataan Valmis
  • Säästö: 7,00 € Terveyskaista Pitkävaikutteinen K2+D3 60 tablettia

    Terveyskaista Pitkävaikutteinen K2+D3 60 tabl

    Alkuperäinen hinta oli: 15,90 €.Nykyinen hinta on: 8,90 €.

    Terveyskaista Pitkävaikutteinen K2+D3-vitamiini – luuston ja verisuonten hyvinvointiin Terveyskaista Pitkävaikutteinen K2 + D3 toimivat yhdessä tukien sekä luuston että verisuonten terveyttä. K2-vitamiini (menakinoni-7) ohjaa kalsiumia verenkierrosta luustoon ja edistää näin luiden pysymistä vahvoina. D3-vitamiini puolestaan auttaa kalsiumin ja fosforin normaalia imeytymistä sekä ylläpitää veren normaalia kalsiumtasoa. Samalla se tukee lihastoimintaa, hampaiden terveyttä sekä immuunijärjestelmän normaalia…

    Lisää ostoskoriinLadataan Valmis
  • Säästö: 5,07 € Terveyskaista Pitkävaikutteinen B12+B6+Foolihappo

    Terveyskaista Pitkävaikutteinen B12+B6+Foolihappo 90 tabl

    Alkuperäinen hinta oli: 13,90 €.Nykyinen hinta on: 8,83 €.

    Terveyskaista Pitkävaikutteinen B12+B6+Foolihappo – muistille ja vireyteen Terveyskaista Pitkävaikutteinen B12+B6+Foolihappo on pitkävaikutteinen B12-vitamiinia, B6-vitamiinia ja foolihappoa sisältävä valmiste. B12-vitamiini on valmisteessa metyylikobalamiinimuodossa, joka on B12-vitamiinin aktiivinen muoto. B12- ja B6-vitamiinit sekä foolihappo edistävät normaaleja psykologisia toimintoja, immuunijärjestelmän normaalia toimintaa sekä auttavat vähentämään väsymystä ja uupumusta. Pitkävaikutteinen tabletti vapauttaa ravintoaineet hitaasti, jolloin elimistö pystyy hyödyntämään vitamiinit…

    Lisää ostoskoriinLadataan Valmis
  • Säästö: 9,40 € Terveyskaista Hehku Biotiini 10 000 µg 120 kaps

    Terveyskaista Hehku Biotiini 10 000 µg 120 kaps

    Alkuperäinen hinta oli: 24,90 €.Nykyinen hinta on: 15,50 €.

    Terveyskaista Hehku Biotiini 10 000 µg – vahva biotiinivalmiste hiuksille, iholle ja kynsille Terveyskaista Hehku Biotiini 10 000 µg on vahva biotiinivalmiste hiusten, ihon ja kynsien ravintoaineiden tueksi. Yksi kapseli sisältää 10 000 µg biotiinia sekä lisäksi sinkkiä, seleeniä, kuparia ja L-metioniinia. Biotiini, sinkki ja seleeni edistävät hiusten pysymistä normaaleina. Biotiini ja sinkki edistävät ihon…

    Lisää ostoskoriinLadataan Valmis
  • Säästö: 11,11 € Biomed Premium B-Complex 60 kaps

    Biomed Premium B-Complex 60 kaps

    Alkuperäinen hinta oli: 30,90 €.Nykyinen hinta on: 19,79 €.

    Biomed Premium B-Complex – aktiiviset ja luonnolliset B-vitamiinit Biomed Premium B-Complex yhdistää parhaat ja arvokkaimmat B-vitamiinien muodot: sekä luonnolliset täyden spektrin B-vitamiinit kvinoakasvin versoista että aktiiviset mikrobiperäiset B-vitamiinimuodot. Fermentoidut aktiiviset B-vitamiinit ja PANMOL®-kvinoauute varmistavat erinomaisen imeytyvyyden ja kehon kokonaisvaltaisen tuen. Tämä lisä- ja täyteaineeton valmiste sopii useimpiin ruokavalioihin ja tarjoaa markkinoiden monipuolisimman B-vitamiinikokonaisuuden – yhdessä…

    Lisää ostoskoriinLadataan Valmis
  • Säästö: 2,74 € Now Foods Niacinamide 500mg 100 kaps

    Now Foods Niacinamide 500mg 100 kaps

    Alkuperäinen hinta oli: 14,90 €.Nykyinen hinta on: 12,16 €.

    NOW Niacinamide 500 mg – Vahva B3-vitamiini ilman niasiinille tyypillistä punoitusta NOW Niacinamide sisältää 500 mg B3-vitamiinia niasiiniamidin muodossa yhdessä kapselissa. Niasiiniamidi on niasiinin muoto, joka ei tavallisesti aiheuta nikotiinihapolle ominaista ihon kuumotusta ja punoitusta eli niin sanottua niacin flush -reaktiota. Niasiini edistää normaalia energia-aineenvaihduntaa ja hermoston normaalia toimintaa sekä auttaa vähentämään väsymystä ja uupumusta….

    Lisää ostoskoriinLadataan Valmis
  • Säästö: 5,05 € Puhdistamo Super D-vitamiini 100 µg 120 kapselia

    Puhdistamo Super D-vitamiini 100 µg 120 kaps

    Alkuperäinen hinta oli: 19,95 €.Nykyinen hinta on: 14,90 €.

    Puhdistamo Super D-vitamiini 100 µg – vahva D3-vitamiini turskanmaksaöljyssä Puhdistamo Super D-vitamiini sisältää 100 µg D3-vitamiinia yhdessä kapselissa. Valmisteessa yhdistyvät korkealaatuinen turskanmaksaöljy ja lanoliinista (lampaanvillan rasvasta) saatava D3-vitamiini eli kolekalsiferoli, jotka yhdessä tarjoavat luonnollisen ja tehokkaan ratkaisun D-vitamiinin saantiin. D-vitamiini edistää immuunijärjestelmän ja lihasten normaalia toimintaa sekä auttaa ylläpitämään normaalia luustoa ja hampaita. Päiväannos 100…

    Lisää ostoskoriinLadataan Valmis
  • Säästö: 4,34 € BetterYou Boost B12-vitamiinisuusuihke 25 ml

    BetterYou Boost B12-vitamiinisuusuihke 25 ml

    Alkuperäinen hinta oli: 18,95 €.Nykyinen hinta on: 14,61 €.

    BetterYou Boost B12-vitamiinisuusuihke – tehokas imeytyminen ilman pillereitä BetterYou Boost B12-vitamiinisuusuihke on helppo ja miellyttävä tapa täydentää B12-vitamiinin saantia ilman tablettien nielemistä. BetterYou-vitamiinisuihkeiden raaka-aineet on valittu huolellisesti, ja tuotteiden imeytyminen on varmistettu Cardiffin, Ulsterin ja Sheffieldin yliopistojen tutkimuksissa. Suihke imeytyy tehokkaasti suoraan posken limakalvolta verenkiertoon, mikä tekee siitä hyvin siedetyn ja nopeavaikutteisen vaihtoehdon perinteisille B12-valmisteille….

    Lisää ostoskoriinLadataan Valmis
  • Säästö: 8,91 € Terveyskaista Aurinko D 100 µg 150 kapselia

    Terveyskaista Aurinko D 100 µg 150 kaps extra virgin

    Alkuperäinen hinta oli: 17,90 €.Nykyinen hinta on: 8,99 €.

    Terveyskaista Aurinko D 100 µg – vahva D3-vitamiini extra virgin -oliiviöljyssä Terveyskaista Aurinko D 100 µg sisältää D3-vitamiinia eli kolekalsiferolia extra virgin -oliiviöljyssä. Kotimainen avainlipputuote. D-vitamiini edistää kalsiumin normaalia imeytymistä, luuston ja hampaiden pysymistä normaaleina sekä immuunijärjestelmän normaalia toimintaa. Se edistää myös lihasten normaalia toimintaa. Tarvitsemme D-vitamiinia ympäri vuoden, mutta erityisesti pimeänä vuodenaikana sen saantiin…

    Lisää ostoskoriinLadataan Valmis
  • Säästö: 9,62 € Terveyskaista Hehku Kollageeni & Biotiini 120 kaps

    Terveyskaista Hehku Kollageeni & Biotiini 120 kaps

    Alkuperäinen hinta oli: 21,90 €.Nykyinen hinta on: 12,28 €.

    Terveyskaista Hehku Kollageeni & Biotiini – iholle, hiuksille ja kynsille Terveyskaista Hehku Kollageeni & Biotiini sisältää hydrolysoitua Verisol® F -kalakollageenia bioaktiivisessa peptidimuodossa sekä C-vitamiinia, sinkkiä ja biotiinia. C-vitamiini edistää normaalia kollageenin muodostumista ihon normaalia toimintaa varten. Biotiini ja sinkki edistävät ihon ja hiusten pysymistä normaaleina, ja sinkki edistää myös kynsien pysymistä normaaleina. Päiväannosta voi säätää…

    Lisää ostoskoriinLadataan Valmis
  • Säästö: 2,14 € Now Foods Inositol 500 mg 100 kaps

    Now Foods Inositol 500 mg 100 kaps

    Alkuperäinen hinta oli: 15,90 €.Nykyinen hinta on: 13,76 €.

    NOW® Inositoli 500 mg – myo-inositolia yksittäisenä vaikuttavana aineena NOW® Inositoli sisältää myo-inositolia, joka on inositolin luonnossa yleisin muoto. Inositoli on vitamiinin kaltainen yhdiste, jota esiintyy elimistössä ja monissa elintarvikkeissa. Se ei kuitenkaan ole varsinainen B-vitamiini, koska elimistö pystyy muodostamaan sitä myös itse. Inositoli toimii elimistössä muun muassa fosfoinositidien rakenneosana. Nämä yhdisteet kuuluvat solukalvojen rakenteisiin…

    Lisää ostoskoriinLadataan Valmis
  • Säästö: 6,89 € Natura Media SunCaroten Strong liguid 40 kaps

    Natura Media SunCaroten-aurinkokapselit 40 kaps

    Alkuperäinen hinta oli: 25,90 €.Nykyinen hinta on: 19,01 €.

    Natura Media SunCaroten-aurinkokapselit – karotenoideja ja E-vitamiinia aurinkokauden tueksi Natura Media SunCaroten-aurinkokapselit on korkean imeytyvyyden premium-laatuinen valmiste kesäkauteen. 100 % luonnollinen, vahva yhdistelmä kolmea karotenoidia ja E-vitamiinia öljykapselimuodossa. Karotenoidien lähteinä astaksantiini, beetakaroteeni ja lykopeeni. Koostumusta täydentävät E-vitamiini ja oliiviöljy. E-vitamiini edistää solujen suojaamista hapettumisstressiltä, ja beetakaroteenista elimistö voi muodostaa A-vitamiinia, joka edistää ihon pysymistä normaalina….

    Lisää ostoskoriinLadataan Valmis
  • Säästö: 4,32 € Puhdas+ K2-vitamiini 100 µg 60 kapselia

    Puhdas+ K2-vitamiini 100 µg 60 kaps

    Alkuperäinen hinta oli: 18,90 €.Nykyinen hinta on: 14,58 €.

    Puhdas+ K2-vitamiini 100 µg – vahva K2-vitamiinivalmiste luuston tueksi Puhdas+ K2-vitamiini 100 µg sisältää K2-vitamiinia menakinonimuodossa. Tämä luonnollinen K2-vitamiini edistää veren normaalia hyytymistä ja luuston pysymistä normaalina. Yksi kapseli sisältää 100 µg K-vitamiinia. Valmiste on täysin vegaaninen, lisäaineeton ja valmistettu Suomessa korkealaatuisista raaka-aineista. Ravintolisä 100 µg K2-vitamiinia kapselissa – vahva päiväannos yhdessä kapselissa Menakinonimuotoinen K-vitamiini…

    Lisää ostoskoriinLadataan Valmis
  • Säästö: 5,40 € Bioteekki Super Biotiini + metioniini 90 tablettia

    Bioteekki Super Biotiini 90 tabl

    Alkuperäinen hinta oli: 13,90 €.Nykyinen hinta on: 8,50 €.

    Bioteekki Super Biotiini – kauneutta sisältäpäin hiuksille, iholle ja kynsille Bioteekki Super Biotiini yhdistää tehokkaan biotiinin ja L-metioniinin kauneutta tukevan vaikutuksen. Biotiini edistää ihon, hiusten ja kynsien terveyttä sekä hermoston ja energia-aineenvaihdunnan normaalia toimintaa. Metioniini tukee keratiinin muodostusta, joka on hiusten ja kynsien tärkein rakenneproteiini. Vegaaninen valmiste sopii päivittäiseen kauneusrutiiniin ja tarjoaa luonnollista tukea ulkoiselle…

    Lisää ostoskoriinLadataan Valmis
  • Säästö: 15,45 € Biomed Sitikoliini Cognizin 60 kaps

    Biomed Sitikoliini Cognizin® 60 kaps

    Alkuperäinen hinta oli: 44,95 €.Nykyinen hinta on: 29,50 €.

    Biomed Sitikoliini Cognizin® – tutkittu ja puhdas tuki aivojen energiantuotannolle Biomed Sitikoliini Cognizin® on korkealaatuinen ja tutkitusti turvallinen koliinin erityismuoto, joka osallistuu aivojen energiantuotantoon ja solukalvojen fosfolipidien muodostumiseen. Aivot muodostavat vain 2 % kehon painosta, mutta kuluttavat noin 20 % kaikesta levossa käytetystä energiasta — siksi ne tarvitsevat tehokkaita ja helposti hyödynnettäviä ravintoaineita pysyäkseen valppaina…

    Lisää ostoskoriinLadataan Valmis
  • Säästö: 0,84 € BetterYou DLux Vauva D-vitamiinisuusuihke 15 ml

    BetterYou DLux Vauva D-vitamiinisuusuihke 15 ml

    Alkuperäinen hinta oli: 12,50 €.Nykyinen hinta on: 11,66 €.

    BetterYou DLux Vauva D-vitamiinisuusuihke – hellävarainen tuki vauvan ja taaperon hyvinvoinnille BetterYou DLux Vauva D-vitamiinisuusuihke sisältää vauvoille ja alle 3-vuotiaille lapsille suositellun päivittäisen D-vitamiiniannoksen helpossa ja turvallisessa muodossa. Suihke sisältää vain kaksi puhdasta ainesosaa – kookosöljyn ja D3-vitamiinin – ilman lisäaineita, makuaineita tai sokeria. Se imeytyy suoraan posken limakalvolta, ja tukee lapsen luuston kehittymistä, immuunijärjestelmän…

    Lisää ostoskoriinLadataan Valmis
  • Säästö: 2,31 € BetterYou DLux D3-vitamiinisuihke 15 ml

    BetterYou DLux D3-vitamiinisuihke 75 µg 15 ml

    Alkuperäinen hinta oli: 14,95 €.Nykyinen hinta on: 12,64 €.

    BetterYou DLux D3-vitamiinisuihke – tehokas imeytyminen ilman pillereitä BetterYou DLux D3-vitamiinisuihke sisältää vahvan päiväannoksen D3-vitamiinia kätevässä, nopeasti imeytyvässä suusuihkeessa. Mikroannosmuoto varmistaa imeytymisen suoraan posken limakalvolta verenkiertoon, mikä tekee tuotteesta tehokkaan vaihtoehdon D-vitamiinin saannin varmistamiseen ympäri vuoden. Raikas piparmintun maku tekee päivittäisestä käytöstä miellyttävää ja helppoa. Tuote sopii myös raskauden ja imetyksen aikana käytettäväksi. Sisältää makeutusainetta…

    Lisää ostoskoriinLadataan Valmis
  • Säästö: 5,32 € Biomed Aktiivinen B-Complex 40 ml

    Biomed Aktiivinen B-Complex 40 ml

    Alkuperäinen hinta oli: 19,95 €.Nykyinen hinta on: 14,63 €.

    Biomed Aktiivinen B-Complex – nestemäinen ja helposti imeytyvä B-vitamiinien tehopaketti Biomed Aktiivinen B-Complex on nestemäinen ja nopeasti imeytyvä B-vitamiinivalmiste, joka sisältää vitamiinit biologisesti aktiivisissa ja luonnollisissa muodoissa. Mukana on myös patentoitu Quatrefolic®-metyylifolaatti (5-MTHF), joka vastaa luonnossa esiintyvää aktiivista folaattimuotoa. B-vitamiinit tukevat hermoston toimintaa, energiantuotantoa, jaksamista sekä punasolujen muodostusta – kaikki yhdessä helppokäyttöisessä vesipohjaisessa tipassa. Ravintolisä…

    Lisää ostoskoriinLadataan Valmis
  • Säästö: 3,07 € Biomed D-tipat 20 ml

    Biomed D-tipat 25 µg 20 ml

    Alkuperäinen hinta oli: 13,95 €.Nykyinen hinta on: 10,88 €.

    Biomed D-tipat – helposti imeytyvä ja riittoisa D3-vitamiinivalmiste Biomed D-tipat ovat erittäin hyvin imeytyvä ja helppokäyttöinen tapa varmistaa riittävä D3-vitamiinin saanti ympäri vuoden. Suomessa vähäinen auringonvalo tekee D-vitamiinilisästä erityisen tärkeän, ja D3-vitamiini tukee elimistöä laajasti: se edistää luuston terveyttä kalsium- ja fosforiaineenvaihdunnan kautta, vahvistaa immuunijärjestelmää, tukee mielialaa ja kognitiivista hyvinvointia sekä auttaa lihaksia ja hermostoa…

    Lisää ostoskoriinLadataan Valmis
  • Säästö: 2,11 € Now Foods Vitamin D-3 125µg 120 kaps

    Now Foods Vitamin D-3 125µg 120 kaps

    Alkuperäinen hinta oli: 13,90 €.Nykyinen hinta on: 11,79 €.

    NOW® D3-vitamiini 5000 IU – vahva tuki luustolle ja immuunijärjestelmälle NOW® D3-vitamiini sisältää 125 µg eli 5 000 IU:ta D3-vitamiinia yhdessä kapselissa. D-vitamiini edistää immuunijärjestelmän normaalia toimintaa sekä luiden, hampaiden ja lihasten pysymistä normaaleina. Se edistää myös kalsiumin ja fosforin normaalia imeytymistä ja hyödyntämistä. Tuotteen D3-vitamiini on lanoliinista saatavaa kolekalsiferolia. Rasvaliukoinen vitamiini on yhdistetty luomulaatuiseen…

    Lisää ostoskoriinLadataan Valmis
  • Säästö: 6,46 € Superior Source Vitamin C "Tangy" Orange Melts 90 tablettia

    Superior Source Vitamin C “Tangy” Orange Melts 90 tabl

    Alkuperäinen hinta oli: 25,95 €.Nykyinen hinta on: 19,49 €.

    Superior Source Vitamin C “Tangy” Orange Melts – tehokkaasti imeytyvä, appelsiininmakuinen C-vitamiini Superior Source Vitamin C “Tangy” Orange Melts on appelsiininmakuinen, tehokkaasti imeytyvä C-vitamiinivalmiste, joka sisältää C-vitamiinia askorbiinihappona ja natriumaskorbaattina. Yksi MicroLingual®-tabletti sisältää 500 mg C-vitamiinia. Natriumaskorbaatti on puskuroitu, vähemmän hapan ja yleensä hyvin siedetty C-vitamiinin muoto. Tuotteeseen ei ole lisätty sokeria, vaan se on…

    Lisää ostoskoriinLadataan Valmis
  • Säästö: 1,20 € Now Foods B2-vitamin 100mg 100 kaps

    Now Foods B2-vitamin 100mg 100 kaps

    Alkuperäinen hinta oli: 11,90 €.Nykyinen hinta on: 10,70 €.

    NOW® B2-vitamiini 100 mg – vahva riboflaviinivalmiste energia-aineenvaihdunnan tueksi NOW® B2-vitamiini sisältää 100 mg riboflaviinia yhdessä kapselissa. B2-vitamiini edistää normaalia energia-aineenvaihduntaa ja auttaa vähentämään väsymystä ja uupumusta. Se edistää myös hermoston, ihon, limakalvojen ja näön pysymistä normaalina sekä solujen suojaamista hapettumisstressiltä. Vahvan annostuksensa ansiosta tuote sopii aikuiselle, joka etsii yksinkertaista ja helposti annosteltavaa B2-vitamiinivalmistetta. Päivittäinen…

    Lisää ostoskoriinLadataan Valmis

Ei enempää sisältöä.. Käytäthän hakua löytääksesi etsimäsi?

Ei enempää sisältöä.. Käytäthän hakua löytääksesi etsimäsi?

Mitä ovat vitamiinit?

Vitamiinit ovat elämälle välttämättömiä orgaanisia yhdisteitä, jotka ovat osa monia elimistön toimintoja, kuten energiantuotanto, solun jakautuminen, kudosten korjaaminen, kasvu ja kehitys, hormonitoiminta, aistitoiminnot, immunipuolustus, ruuansulatus, sekä hapen, ravinto- ja kuona-aineiden kuljetus.

Elimistö ei pysty valmistamaan kaikkia tarvitsemiaan vitamiineja itse, vaan ne on saatava ravinnosta. Vitamiinien lähteitä on sekä kasvi- että eläinkunnan tuotteissa.

Välttämättömiä vitamiineja ovat A-, B1-, B2-, B3-, B5-, B6-, B7-, B12-, C-, D-, E- ja K-vitamiini. Ihon altistuessa auringon UV-säteilylle keho pystyy valmistamaan

D-vitamiinia, mutta meillä Suomessa saanti voi jäädä liian vähäiseksi erityisesti syys- ja kevätpäiväntasauksen välisenä aikana, jolloin auringon valon määrä on kesäaikaa vähäisempää.

Vitamiinit jaetaan kahteen pääryhmään, joita ovat rasvaliukoiset vitamiinit ja vesiliukoiset vitamiinit. Rasvaliukoisiin vitamiineihin kuuluvat A-, D-, E- ja K-vitamiini. Nämä imeytyvät kehoon suolistosta rasvaan sitoutuneena ja varastoituvat muun muassa maksaan, jolloin rasvaliukoisten vitamiinien liikasaanti on mahdollista.

Vesiliukoisia vitamiineja ovat B-vitamiinit ja C-vitamiinit. Vesiliukoiset vitamiinit, paitsi B12-vitamiini, eivät varastoidu kehoon, vaan poistuvat virtsan mukana, joten näiden vitamiinien puutosten välttämiseksi päivittäinen saanti tulee olla riittävää. Elimistön poistaessa ylimäärän vesiliukoisten vitamiinien liikasaanti ja sen aiheuttamat haitat ovat epätodennäköisiä.

Mittaamalla verikokein, punasolusta tai koko verestä, voi selvittää kehon vitamiinitasot. Ravintolisien avulla on mahdollista nostaa ja ylläpitää terveyttä ylläpitävien vitamiinien määrää kehossa. Yleissuositus vitamiinien ottoajankohdasta on ottaa ne aamulla ja rasvaliukoiset vitamiinit erityisesti rasvaa sisältävän ruuan yhteydessä.

Vitamiinien lähteet

https://fineli.fi/fineli/fi/ravintotekijat

Vitamiinit netistä

Fiksuapteekin verkkokaupasta löydät laajan valikoiman laadukkaita vitamiineja. Tutustu ja tilaa nyt!

Vitamiinit hiuksille

Vahvat, kauniit hiukset tarvitsevat riittävästi ravintoaineita voidakseen hyvin. Erityisen tärkeitä vitamiineja hiuksille ovat D-, B2-ja B5-vitamiini, sekä biotiini. Lisäksi hiukset tarvitsevat piitä, sinkkiä, seleeniä, kuparia, jodia, rikkiä, aminohappoja ja hyviä rasvahappoja, sekä vettä.

Kasveista esimerkiksi hirssi, camelina ja peltokorte sisältävät hyviä rakennusaineita hiuksille. Tehokas ruuansulatus, riittävä entsyymituotanto, sekä mahalaukun suolahappopitoisuus ja maksan sappinestetuotanto, suoliston limakalvon kunto ja mikrobitasapaino, sekä kilpirauhasen tasapainoinen toiminta näkyvät hiusten hyvinvointina.

Vitamiinit iholle

Kaunis iho tarvitsee mm. A-, B2-, B3-, B5-, C-, D-, E-vitamiinia ja biotiinia. Lisäksi tärkeitä mineraaleja ihon hyvinvointiin ovat pii, jodi, rikki ja sinkki, unohtamatta hyviä rasvahappoja, kollageenia ja riittävää veden juomista, sekä terveellistä ravintoa, liikuntaa, lepoa ja ulkoista ihon hoitoa.

Vitamiinit väsymykseen

C-vitamiini tunnetaan piristävänä vitamiinina, mutta myös hermostolle tärkeiden B-ryhmän vitamiinien ja D-vitamiinin, erityisesti pohjolassa hämärinä talvikuukausina, riittävä saanti on hyvä varmistaa.

Vitamiinit ja raskaus

Raskausaikana ja jo noin puoli vuotta ennen hedelmöittymistä on hyvä varmistaa vanhempien, erityisesti äidin, riittävät ravintoainetasot ja sekä raskaus- että imetysajan ravintoaineiden saanti.

Kaikki vitamiinit, mineraalit, aminohapot ja hyvät rasvahapot ovat tärkeitä uuden ihmisen rakennusaineita. Esimerkiksi foolihapon aktiivista ja luonnollista muotoa folaattia tarvitaan solujen jakautumiseen ja kudosten kehittymiseen.

Raskausaikana suositellaan välttämään A-vitamiinilisää, koska A-vitamiinin yliannostus voi vaurioittaa sikiön kehitystä.