Ruokaviraston mukaan ravintolisä on elintarvike, joka joko ulkomuotonsa tai käyttötapansa puolesta poikkeaa tavanomaisista elintarvikkeista. Ravintolisällä tarkoitetaan ravintolisäasetuksen (78/2010) mukaisesti puristeena, kapselina, pastillina, tablettina, pillerinä, jauheena, tiivisteenä, uutteena, nesteenä tai muussa vastaavassa annosmuodossa myytävää valmiiksi pakattua valmistetta. Ravintolisät ovat yhden tai useamman ravintoaineen tai muun aineen, jolla on yksin tai yhdessä muiden tällaisten aineiden kanssa ravitsemuksellinen tai fysiologinen vaikutus, tiivistettyjä lähteitä.
Ravintoaineiksi katsotaan vitamiinit ja kivennäisaineet. Muiksi aineiksi, joilla on ravitsemuksellinen tai fysiologinen vaikutus, katsotaan esimerkiksi rasvahapot, aminohapot, kuidut, maitohappobakteerit, erilaiset kasvit, yrtti-, levä- ja mehiläisvalmisteet, sekä kemialliset aineet. Ravintolisissä voidaan käyttää sekä luonnollisia, aktiivisia muotoja ja ainesosia, mikä merkitään etuliitteenä d- että kirjaimin dl- -merkittyjä synteettisiä muotoja/ainesosia.
Ravintolisiä myydään annosmuodossa eli kapseleina, pastilleina, tabletteina, pillereinä ja muissa vastaavanlaisissa muodoissa, jauhepusseina, nesteampulleina, tippapulloina sekä muissa vastaavanlaisissa muodoissa olevina nestemäisinä tai jauhemaisina valmisteina.
Meiltä Fiksuapteekin verkkokaupasta löydät laajan valikoiman laadukkaita ravintolisiä
Ravintolisät nautitaan pieninä 5-15ml (tee- tai ruokalusikallinen) annoksina valmistetta siten, että vuorokausiannos myytävää valmistetta on korkeintaan tilavuudeltaan 100 ml. Kun ravintolisästä saatavan energian määrä ei ylitä 200 kJ (50 kcal) vuorokaudessa valmisteen enimmäisannostusohjeen mukaan, niistä saatavalla energiamäärällä ei Eviran mukaan ole merkitystä ruokavalion kannalta.
Ravintolisillä ei ole tarkoitus korvata monipuolista ruokavaliota, vaan täydentää tavanomaista ruokavaliota. Lääkelain (395/1987) nojalla lääkkeiksi luokitellut valmisteet eivät ole ravintolisiä.
Ravintolisiä säätelee elintarvikelaki, sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi ravintolisistä (2002/46/EY) siihen myöhemmin tehtyine muutoksineen. Direktiivi on toimeenpantu kansallisesti 1.3.2010 voimaan astuneella maa- ja metsätalousministeriön asetuksella ravintolisistä (78/2010).
Ravintolisien ryhmittely
Suomen markkinoilla on arviolta noin 4000 erilaista ravintolisää (ent. erityisvalmisteet ja ravintoainevalmisteet).
Terveystuoteala on ryhmitellyt ravintolisät seuraavasti:
Vitamiini- ja kivennäisainevalmisteet
Yrtti- ja kasvivalmisteet
Fytoterapeuttiset valmisteet
sis myös kasviestrogeeni- ja valkosipulivalmisteet
Biotin Collagen – Kauniin ihon salaisuus helppokäyttöisenä jauheena! Kollageeni-hyaluronihappo-biotiini-C-vitamiinijauhe Neutraali maku – helppo sekoittaa veteen tai ruokaan! Verisol® P-kollageeni kiinteyttää ihoa ja tasoittaa juonteita. Biotin Collagen Skin Beauty jauheen sisältämä Verisol® P-kollageeni on kliinisesti tutkittua hydrolysoitua kollageenia, joka on pilkottu sian kollageenista. Hydrolysoidun kollageenin etuna on, että se imeytyy paremmin kuin tavallinen kollageeni. Hyaluronihappo, biotiini ja…
19,95 €Alkuperäinen hinta oli: 19,95 €.17,95 €Nykyinen hinta on: 17,95 €.
Puhdistamon Maitohappobakteeri + Boulardii on tehokas yhdistelmä LactoSpore® -maitohappobakteeria, joka on ns. itiömuotoinen maitohappobakteeri, ja sen vuoksi huomattavasti vahvempi, kuin useimmat tavanomaiset maitohappobakteerikannat. Spore-muotoisena tämä maitohappobakteeri kestää myös todella hyvin vatsahappoja ja se kiinnittyy tehokkaasti kaikkein haastavimmissakin olosuhteissa. Lisäksi valmiste sisältää Lynside® boulardii-hiivalajia, joka on laajasti tutkittu sekä patentoitu kanta. Molemmat näistä selviytyvät rajuimmissakin olosuhteissa ja näin…
19,90 €Alkuperäinen hinta oli: 19,90 €.15,90 €Nykyinen hinta on: 15,90 €.
Vahva karpalo + maitohappobakteerit Biomedin Vahva Karpalo on monivaikutteinen karpalouutteen ja kahdeksan eri maitohappobakteerikannan yhdistelmä. Vain 1 kapseli päivässä riittää, pakkaus sisältää 1 kk annoksen. Suositeltava vuorokausiannos: 1 kapseli päivässä aterian yhteydessä (vähintään 2 tuntia ennen tai jälkeen mahdollisten antibioottien). Päivittäinen annos 1 kapseli sisältää: Karpalouute, 450 mg L. Acidophilus, 625 milj. bakteeria L. Rhamnosus,…
19,95 €Alkuperäinen hinta oli: 19,95 €.17,95 €Nykyinen hinta on: 17,95 €.
Puhdistamon Kollageeni Beauty-kapseli on maailman tutkituimman Verisol®-kollageenipeptidin, C-vitamiinin, Tripla SinkinTM sekä biotiinin täsmäyhdistelmä kauneudenhoitoon kätevässä kapselimuodossa. Kollageeni Beauty-kapseli tehostaa kehon omaa kollageenituotantoa ja vahvistaa ihon, kynsien ja hiuksien kuntoa. Verisol®-kollageenipeptidiä pidetään tutkitusti jopa maailman tärkeimpänä kosmetiikkatuotteena. Verisol® on keskittynyt nimenomaan 1-tyypin kollageenituotantoon ja sitä kautta ihon hyvinvointiin, sen kosteuttamiseen ja ryppyjen ennaltaehkäisemiseen. Täysin laktoositon, maidoton,…
28,50 €Alkuperäinen hinta oli: 28,50 €.17,90 €Nykyinen hinta on: 17,90 €.
Bioteekki Maitohappobakteeri Comp – Vahva ja monipuolinen maitohappobakteerivalmiste vaativiin tilanteisiin Bioteekki Maitohappobakteeri Comp (entinen Balantic Pro Comp) on vahva ja monipuolinen maitohappobakteerivalmiste, joka on kehitetty erityisesti vaativiin elämäntilanteisiin. Tuote sisältää neljää tieteellisesti tutkittua maitohappobakteerikantaa sekä suoliston hyvinvoinnin kannalta keskeisiä lisäaineita, kuten L-glutamiinia ja biotiinia. Maitohappobakteerit tukevat ruoansulatusta ja vastustuskykyä, biotiini edistää limakalvojen pysymistä normaaleina ja…
40,90 €Alkuperäinen hinta oli: 40,90 €.37,50 €Nykyinen hinta on: 37,50 €.
Aito Kollageeni – Tutkitusti tehokas tuki ihon, hiusten ja kynsien hyvinvoinnille Aito Kollageeni on luonnollinen ja eettisesti tuotettu ravintolisä, joka sisältää patentoitua Ovoderm® kananmunan kuoren kalvoproteiinia. Tämä ainutlaatuinen raaka-aine tukee ihon kimmoisuutta, kosteustasapainoa ja nuorekkuutta, sekä vahvistaa hiuksia ja kynsiä. Ovoderm® sisältää luonnollisesti kollageenia (tyypit I, V ja X), elastiinia, hyaluronihappoa ja keratiinia, jotka yhdessä…
Triple Strenght Hyaluronihappo on markkinoiden vahvin hyaluronihappolisä. Jokainen tabletti sisältää 300 mg puhdasta hyaluronihappoa, tehden siitä vahvimman mahdollisen hyaluronihappolisän. Mitä on Hyaluronihappo? Hyaluronihappo on proteiini, jota esiintyy luonnollisesti kehossa, erityisesti nivelissä synoviaalinesteen osana (voiteluaine, joka vähentää kitkaa) ja kollageeniverkostossa, joka ylläpitää ihon rakennetta. Hyaluronihappoa kutsutaan usein “nuoruuden lähteeksi”, koska se pystyy sitomaan jopa 1000 kertaa…
Psyllium on ratamokasvista valmistettu helposti käytettävä ja sulava kuitulisä. Se sopii mainiosti gluteenittomaan leivontaan tuomaan sitkoa. Lisäksi kuitulisää voi käyttää esimerkiksi jugurtin, puuron tai smoothien seassa. Ravintosisältö/Näringsinnehåll: Energia/Energi: 758 kJ / 189 kcal Rasva/Fett: 0,6 g -josta tyydyttyneet/varav mättat fett: 0,1 g Hiilihydraatit/Kolhydrates: 0,1 g -joista sokereita/varav sockerarter: 0 g Proteiini/Protein: 1,5 g Suola/Salt: 0,1…
Black Stuff -kapselit, koivu- ja pakurikääpäuute Black Stuffin vaikuttavat aineet syntyvät hitaasti luonnossa, osa jopa miljoonien vuosien aikana maaperän humuskerroksessa sekä syvemmissä sedimenteissä orgaanisen aineksen hajotessa ja muuttaessa muotoaan bakteeri- ja entsyymitoiminnan tuloksena. Black Stuff- kapseleissa on ligniini-polyfenolilähteestä johdettua fulvohappoa ja humushappoa sekä vähäisiä määriä mineraaleja ja hivenaineita. Tuote on laktoositon, gluteeniton ja vegaaninen eikä…
Psyllium on ratamokasvista valmistettu helposti käytettävä ja sulava kuitulisä. Se sopii mainiosti gluteenittomaan leivontaan tuomaan sitkoa tai lisättynä esimerkiksi jogurttiin. Psylliumjauhe on jauhettua kuitua ja siten tiiviimpää, joten myös annostus on pienempi. Alkuperämaa/Ursprungsland: Intia/India Ravintosisältö/Näringsinnehåll: Energia/Energi: 758 kJ / 189 kcal Rasva/Fett: 0,6 g -josta tyydyttyneet/varav mättat fett: 0,1 g Hiilihydraatit/Kolhydrates: 0,1 g -joista sokereita/varav…
28,90 €Alkuperäinen hinta oli: 28,90 €.25,90 €Nykyinen hinta on: 25,90 €.
NOW® TMG Betaine 1000 mg – Metylaation tuki NOW® TMG Betaine sisältää trimetyyliglysiiniä (TMG), joka on luonnollinen glysiinistä muodostunut yhdiste ja tärkeä metylaatioreaktioiden tukija. Metylaatio on kehon keskeinen biokemiallinen prosessi, joka vaikuttaa maksan, sydämen ja verisuonten sekä solujen hyvinvointiin. Trimetyyliglysiini toimii koliinin aineenvaihduntatuotteena ja osallistuu homokysteiinin normaaliin aineenvaihduntaan, mikä tukee sydänterveyttä ja solujen suojamekanismeja. Tehokas…
34,95 €Alkuperäinen hinta oli: 34,95 €.29,95 €Nykyinen hinta on: 29,95 €.
Puhdistamon Vahva Ruoansulatusentsyymi -valmiste sisältää joukon huolellisesti valittuja vahvoja entsyymikantoja. Prosessissa käytetty teknologia mahdollistaa sen, että entsyymit säilyttävät toimintakykynsä erittäin happamassa sekä erittäin emäksisessä ympäristössä kaikissa ruoansulatuksen vaiheissa. Vegaaninen tuote. Suositeltu vuorokausiannos: 1 kapseli 1–4 kertaa vuorokaudessa. 1 kapseli pienen vesimäärän kanssa aterian yhteydessä, ennen ensimmäistä suupalaa. Ravintolisälle ominaisten aineiden määrä per kapseli: Amylaasit /…
16,95 €Alkuperäinen hinta oli: 16,95 €.13,50 €Nykyinen hinta on: 13,50 €.
Käyttötarkoitus Täydentämään niukkakuituista ruokavaliota Monipuolinen ja ravintorikas kuituseos runsaasti kuitua hyvälaatuista proteiinia omega3- ja omega-6-rasvahappoja vain niukasti hiilihydraatteja gluteeniton Linum Plus on monipuolinen kuituseos, joka on hellä vatsalle. Yleisen ravitsemustiedon mukaan ravintokuidun hyvät ominaisuudet vaikuttavat erittäin monipuolisesti koko elimistömme hyvinvointiin. Linum Plus sisältää runsaasti ravintokuitua (51 %), josta puolet on liukenematonta kuitua ja puolet liukoista…
BIOTIINI COLLAGEN SKIN BEAUTY Kauniin ihon salaisuus! Sisältää Verisol®-P-kollageenia, hyaluronihappoa, biotiinia, sinkkiä ja C-vitamiinia. Valmistettu Suomessa. Kollageeni kiinteyttää ihoa ja tasoittaa juonteita. Ihon kiinteyttä ylläpitää ihon sidekudoskerroksen säikeinen tukiproteiini, kollageeni. Jo 30 ikävuodesta alkaen ihon kollageenin muodostus ja määrä alkavat luonnostaan vähetä jatkuen 1-2 %:n kollageenimenetyksenä vuosittain. Vaihdevuosien jälkeen ihon muutokset nopeutuvat. Kollageenin väheneminen näkyy…
36,90 €Alkuperäinen hinta oli: 36,90 €.29,90 €Nykyinen hinta on: 29,90 €.
Candidase – Tehokas entsyymiyhdistelmä tasapainoiseen ruoansulatukseen Candidase on tehokas entsyymivalmiste, joka tukee suoliston tasapainoa ja ruoansulatuksen hyvinvointia. Se sisältää tarkoin valitut entsyymit, jotka hajottavat hiivan ja proteiinit tehokkaasti ja luonnollisesti. Tehokas koostumus: Sisältää erityisesti hiivan hajottamiseen suunnitellut entsyymit – cellulase ja protease. Tukee suoliston hyvinvointia: Edistää suoliston mikrobiston tasapainoa. Vähentää puhdistautumisen yhteydessä esiintyvää epämukavuutta: Hellävarainen…
21,90 €Alkuperäinen hinta oli: 21,90 €.18,90 €Nykyinen hinta on: 18,90 €.
Luonnon tuote kätevässä tablettimuodossa Pinena Havupuu-uutetabletit valmistetaan Suomen länsirannikon luomumetsien vahvojen mäntyjen kuoresta ja nilasta. Nämä Pohjolan karuissa oloissa luonnonmukaisesti kasvaneet männyt keräävät kasvuaikanaan itseensä runsaasti vahvoja suoja-aineita. Pinena -tabletit säilyvät pitkään ja ne kulkevat kätevästi matkassa mukana. Pinenan valmistuksessa käytetään nuoren luomumännyn kuorta ja nilaa sekä puhdasta lähdevettä ilman mitään lisäaineita. Uuttaminen tehdään…
23,90 €Alkuperäinen hinta oli: 23,90 €.21,50 €Nykyinen hinta on: 21,50 €.
Colonic Plus® Mikrobiomi – Uusi koostumus suoliston ja limakalvojen tueksi Sisältää patentoitua ButiShield™-kalsiumbutyraattia ja B2-vitamiinia, joka tukee limakalvojen, ihon ja solujen hyvinvointia sekä auttaa jaksamaan. Tuote sopii erityisesti suoliston mikrobiomin tasapainottamiseen ja elimistön luonnollisen puolustuksen tueksi. Tehokas koostumus – Sisältää 600 mg ButiShield™-kalsiumbutyraattia ja 1,4 mg B2-vitamiinia vuorokausiannoksessa Helppokäyttöinen – Annostus 2 kapselia päivässä, tarvittaessa…
44,90 €Alkuperäinen hinta oli: 44,90 €.35,90 €Nykyinen hinta on: 35,90 €.
curaMIN® – todistetusti toimiva niveltuote! curaMIN® auttaa suojaamaan niveliä ja tukee normaalia nivelten terveyttä kahden dokumentoidun uutteen yhteisvaikutuksen ansiosta. USA:ssa moneen kertaan parhaaksi nivelvalmisteeksi ja ravintolisäksi valittu curaMIN® on voittanut lukuisia palkintoja. Raaka-aineiden turvallisuus ja teho on dokumentoitu 69:ssä julkaistussa tutkimuksessa. Tutkimuksen mukaan yhdeksän kymmenestä sai avun. Luonnollinen curaMIN® sisältää kahta tarkkaa valittua uutetta: BCM95®…
27,90 €Alkuperäinen hinta oli: 27,90 €.20,90 €Nykyinen hinta on: 20,90 €.
Korkealaatuinen maitohappobakteerivalmiste tukee suoliston hyvinvointia viiden eri maitohappobakteerikannan avulla. Tuote sisältää Magnifood-kasvisyhdistelmän, joka tehostaa vaikutusta kasviperäisten raaka-aineiden, kuten isotakiaisenjuuren, punajuuren ja stabiloidun riisinleseen avulla. Tehokas koostumus – Sisältää viisi tehokasta maitohappobakteerikantaa ja Magnifood-yhdisteen. Helppokäyttöinen – Yksi kapseli päivässä riittää, nautitaan aterian yhteydessä. Luonnolliset ainesosat – Kasviperäiset ja luonnonmukaiset raaka-aineet, ei turhia lisäaineita. Sopii erityisruokavalioihin –…
49,90 €Alkuperäinen hinta oli: 49,90 €.35,90 €Nykyinen hinta on: 35,90 €.
Parasta, mitä sydämellesi voit antaa! Terveyskaistan Ubikinonia (koentsyymi Q10), seleeniä ja C-vitamiinia sisältävä ravintolisä auttaa vähentämään väsymystä ja uupumusta sekä edistää normaalia energia-aineenvaihduntaa. Ubikinoni on rasvaliukoinen vitamiinin kaltainen aine ja sitä löytyy luonnostaan jokaisesta kehon solusta. Se auttaa mitokondrioita tuottamaan energiaa solujen ja koko elimistön tarpeisiin. Ubikinonia on eniten niissä elimissä, joissa energian tarve on…
37,95 €Alkuperäinen hinta oli: 37,95 €.30,90 €Nykyinen hinta on: 30,90 €.
Sisäelinkapselit Valmistettu suomalaisesta porosta – maksa – munuainen – sydän Luonnollinen ja ravintoainerikas lisä monipuolistamaan ruokavaliota! Hyödyntää kallisarvoisen, muutoin ylijäämäksi joutuvan raaka-aineen Valmistettu suomalaisen poron sisäelimistä, maksasta, munuaisista ja sydämestä 50 grammaan jauhetta on käytetty 200 grammaa sisäelimiä Pakastekuivattu Lisäaineeton Helppo- ja monikäyttöinen – voit myös avata kapselit ja lisätä ruokaan Ainesosat: Pakastekuivattu poron maksa,…
43,90 €Alkuperäinen hinta oli: 43,90 €.38,80 €Nykyinen hinta on: 38,80 €.
Biolatte Boulardii, Saccharomyces boulardii -valmiste. Auttaa vahvistamaan sekä korjaamaan kehon ja suoliston limakalvoja. Sopii käytettäväksi päivittäin tai esimerkiksi kuuriluontoisesti antibioottikuurin yhteydessä tai ulkomaanmatkojen aikana. Saccharomyces boulardii kestää paremmin vatsahappoja kuin monet maitohappobakteerit. Boulardiista voit saada avun mm. helikobakteeriin, närästykseen ja ärsyyntyneeseen paksusuoleen. Ainesosat: Tuotepakkaus: 110 kapselia Täyteaineet (maltodekstriini perunasta, mikrokiteinen selluloosa), Saccharomyces boulardii, liivate (nautaperäinen),…
Ei enempää sisältöä.. Käytäthän hakua löytääksesi etsimäsi?
Ei enempää sisältöä.. Käytäthän hakua löytääksesi etsimäsi?
Hallinnoi evästeiden suostumusta
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen laillisessa tarkoituksessa sellaisten asetusten tallentamiseen, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole pyytänyt.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, Internet-palveluntarjoajasi vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietueita pelkästään tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää tunnistamaan sinua.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.