Eteeriset öljyt

Mitä eteeriset öljyt ovat?

Eteeriset öljyt ovat veteen liukenemattomia, voimakkaasti tuoksuvia, kasveista puristettuja tai höyrytislattuja haihtuvia öljyjä, jotka sisältävät kullekin kasville ominaisia vaikuttavia aineita.

Eteeristen öljyjen käyttö ja vaikutukset

Frantsilan sivuilla kerrotaan, että ”Ne sopivat sekä koti- että hoitolakäyttöön ennaltaehkäisevänä hyvän olon tuojana, terveyden edistäjänä sekä kauneudenhoidon tukena. Eteeriset öljyt vaikuttavat ihmiseen joko hengityksen tai ihon verenkierron kautta. Ne haihtuvat ilmaan kaasumolekyyleiksi, jotka kulkeutuvat hengitettäessä nenän takana olevien tuhansien tuoksuepiteelisolujen kautta aivojen eri hormonaalisiin keskuksiin.

Eteeriset öljyt viestittävät elimistölle miten reagoida – esim. virkistyäkö vai rentoutua. Niiden ominaisuudet ja käyttöalueet riippuvat niiden kemiallisesta koostumuksesta. Ne voivat mm. lievittää kipua, poistaa nesteitä, elvyttää hormonaalista toimintaa ja verenkiertoa, parantaa ihovaivoja sekä solujen aineenvaihduntaa. Useasti ne ovat myös antiseptisia ja tuhoavat bakteereja sekä viruksia. Niillä saadaan myös myönteistä vaikutusta mielialaan. Eteeristen öljyjen tutkimus maailmalla on hyvin aktiivista ja öljyistä löytyy paljon tieteellistä tutkimusta.”

Eteerisiä öljyjä on käytetty vuosituhansien ajan tuoksuvina aineina (nykyään diffuuserissa tai tuoksulyhdyssä), sekä hoitavina aineina hyvinvoinnin tukemiseen (ulkoisesti esimerkiksi manteli-, jojoba- tai arganöljyyn sekoitettuna/laimennettuna, tai lisättynä kylpyveteen/jalkakylpyyn, itse tehtyyn luonnonkosmetiikkaan ja -pyykkietikkaan, sekä muihin itse valmistettuihin tuotteisiin).

Näytetään tulokset 49–54 / 54Suosituimmat ensin

Näytetään tulokset 49–54 / 54Suosituimmat ensin

  • Frantsila Petitgrain eteerinen öljy 10 ml

    Frantsila Petitgrain eteerinen öljy 10 ml

    8,95 

    Eteerisessä petitgrain-öljyssä on raikkaan kukkainen, sitruksinen tuoksu. Voit aistia ainutlaatuisesta tuoksusta myös metsäisen yrttisen pohjavivahteen. Appelsiinipuusta kerätään talteen monipuolisia terveyttä ja kauneutta edistäviä antimia. Appelsiinin kukista saatavan nerolin ja hedelmäöljyjen lisäksi appelsiinipuusta saadaan hyödyllistä petitgrain-öljyä. Aluksi öljyn tislaamisessa käytettiin pieniä raakoja appelsiineja. Sen myötä öljy sai nimekseen petitgrain eli pieni jyvä. Eteerinen petitgrain-öljy höyrytislataan appelsiinipuun…

    Lisää ostoskoriinLadataan Valmis
  • Säästö: 0,22  Frantsila Kataja eteerinen öljy 10 ml

    Frantsila Kataja eteerinen öljy 10 ml

    Alkuperäinen hinta oli: 15,20 €.Nykyinen hinta on: 14,98 €.

    Voimistaa, virkistää ja puhdistaa. Eteerisessä katajaöljyssä on makean raikas, metsäisen balsaminen tuoksu. Virkistävän raikas katajaöljy vahvistaa oloa, tekee hyvää lihaksistolle ja edistää kehon nesteiden virtausta. Huomioi, että katajaöljy ei sovellu munuaisvauriosta kärsivälle henkilöille. Katajan eteerinen öljy höyrytislataan katajanmarjoista. Tiesitkö, että kataja voi elää yli tuhatvuotiaaksi? Suomen kulttuurihistoriaan yhdistyvän havupuun marjanmaisia käpyjä kutsutaan katajanmarjoiksi. Kypsät katajanmarjat…

    Lisää ostoskoriinLadataan Valmis
  • Frantsila Jasmiini eteerinen öljy 10 ml

    Frantsila Jasmiini eteerinen öljy 10 ml

    30,20 

    Naisellinen sensuelli kukkaistuoksu. Jasmiinin eteerinen öljy on täyteläisen rikas ja lämmin kukkainen tuoksu, jonka pohjasävy tuo mieleen teen vivahteet. Se hehkuu viettelevyyttä ja vapautunutta seksuaalista voimaa. Intensiivinen jasmiini auttaa syventämään tunteita, ja siksi sitä käytetään myös parisuhteen hoitoon. Jasmiiniöljy pehmentää ihoa, stimuloi aisteja, kiihottaa seksuaaliviettiä ja kohottaa mielialaa. Jasmiiniöljy valmistetaan jasmiinikukan uutteesta. Kukkauute valmistetaan liuotinerottelulla,…

    Lisää ostoskoriinLadataan Valmis
  • Säästö: 0,41  Frantsila Basilika eteerinen öljy 10ml

    Frantsila Basilika eteerinen öljy 10ml

    Alkuperäinen hinta oli: 14,40 €.Nykyinen hinta on: 13,99 €.

    Basilika, eteerinen öljy Rentouttaa, selkeyttää ajatuksia ja hillitsee stressioireita. Eteerisessä basilikaöljyssä on hienoisen karkea ja makean yrttinen tuoksu. Öljystä voi aistia myös kamferimaisen vivahteen. Basilika avaa hengitysteitä, terästää keskittymiskykyä ja lisää valppautta. Basilika voi olla tehokas apu aineenvaihduntaongelmien, ruoansulatusvaivojen ja pahoinvoinnin hoidossa. Eteerinen basilikaöljy kylmäpuristetaan yrtin lehdistä ja kukkivista latvoista. Aasiasta ja Afrikasta kotoisin olevaa…

    Lisää ostoskoriinLadataan Valmis
  • Säästö: 1,21  Frantsila Sitronella eteerinen öljy 10 ml

    Frantsila Sitronella eteerinen öljy 10 ml

    Alkuperäinen hinta oli: 9,10 €.Nykyinen hinta on: 7,89 €.

    Keventää mielialaa ja piristää. Sitronellan eteerisessä öljyssä on raikas ja voimakas sitruunainen tuoksu. Sitruunalta tuoksuva antiseptinen öljy rauhoittaa mieltä ja hillitsee stressiä. Sitronellan eteerinen öljy höyrytislataan tuoreesta, osittain tai täysin kuivatusta sitruunaruohosta. Sitronellan miellyttävää aromia suositaan laajalti kosmetiikassa ja aromaterapeuttisissa hoidoissa. Sitronellan lehtiä käytetäänkin monessa kulttuurissa niiden aromaattisten ja lääkinnällisten vaikutusten vuoksi. Kokeile sitronellaa sisältävää…

    Lisää ostoskoriinLadataan Valmis
  • Säästö: 3,21  Now Foods White Thyme Essential oil 30 ml

    Now Foods White Thyme Essential oil 30 ml

    Alkuperäinen hinta oli: 23,90 €.Nykyinen hinta on: 20,69 €.

    NOW Foods White Thyme Oil – 100 % puhdas valkotimjamin eteerinen öljy NOW Foods White Thyme Oil on 100 % puhdas valkotimjamin (Thymus vulgaris/zygis) eteerinen öljy, joka valmistetaan höyrytislaamalla kasvin maanpäällisistä osista. Sen voimakas, mausteinen ja raikas tuoksu sopii erityisesti aromaterapiaan ja kodin tuoksuhetkiin. Öljy sekoittuu hyvin esimerkiksi basilikan, laventelin, sitruunan ja meiramin eteeristen öljyjen…

    Lisää ostoskoriinLadataan Valmis

Ei enempää sisältöä.. Käytäthän hakua löytääksesi etsimäsi?

Ei enempää sisältöä.. Käytäthän hakua löytääksesi etsimäsi?