Puhdas+

Puhdas+ tarina

Puhdas+ brändi sai alkunsa rakkaudesta puhtauteen ja yksinkertaisuuteen. Olimme jo pitkään ihmetelleet sitä, miten markkinoilla olleet terveys- ja hyvinvointituotteet ja kosmetiikka olivat täynnä E-koodeja ja muita ylimääräisiä aineita.

Opimme ja huomasimme, että terveys- ja kauneustuotteita on mahdollista valmistaa laadukkaasti ja ilman turhia lisäaineita. Meille tuotteen yksinkertaisuus ja lisäaineettomuus on tavoitetila, joka on aina mahdollista saavuttaa. Valmistuksemme lopputuloksena syntyy kuluttajien arvostama hyvinvointituote ilman mitään turhaa ja ylimääräistä.

Arvostamme suomalaisuutta ja kotimaisia raaka-aineita. Ne ovat meille aina ensisijainen valinta. Yrityksemme on 100 % suomalainen. Tuotteemme valmistetaan suomalaisissa sertifioiduissa tehtaissa, joissa on koulutettu ja ammattitaitoinen henkilökunta. Tuotannossa käytetään aina kun mahdollista suomalaisia raaka-aineita, vaikka raaka-aine olisikin kalliimpaa kuin ulkomailta hankittava.  Uskomme, että suomalainen tuotekehitys, ravintolisien valmistus ja tuotteiden laadunvalvonta on parasta maailmassa.

Tuotekehityksemme tähtää aina siihen, että mahdollisimman moni pystyy käyttämään tuotteitamme. Meille on itsestään selvää ottaa huomioon kuluttajien erilaiset yliherkkyydet sekä erikoisruokavaliot, kuten esimerkiksi vegaanisen ja gluteenittoman ruokavalion.

Ensisijaistamme toiminnassamme eettisyyden ja ekologisuuden Esimerkiksi omega-3 valmisteillamme on Friend of the Sea -sertifikaatti, joka takaa sen, että kalastus ja tuotanto on eettistä ja kestävän kehityksen mukaista.

Puhdas+ tuotteita löydät Fiksuapteekista mm. C-vitamiinit, Lysiini, Argiini ja Uni osastoista.

Voit myös tutustua puhdas+ brändiin heidän kotisivuillaan.

Näytetään tulokset 25–48 / 82Suosituimmat ensin

Näytetään tulokset 25–48 / 82Suosituimmat ensin

  • Säästö: 3,21  Puhdas+ Mustakuminaöljy 150ml

    Puhdas+ Mustakuminaöljy 150ml

    Alkuperäinen hinta oli: 15,90 €.Nykyinen hinta on: 12,69 €.

    Puhdas+ Mustakuminaöljy on korkealaatuinen, ravintorikas öljy, joka tarjoaa monipuolisia terveyshyötyjä. Tätä mietoa mutta hieman pippurista ja karvasta öljyä voidaan käyttää ravintolisänä, ruokaöljynä tai mausteena, mutta sitä ei tule kuumentaa, jotta öljyn herkät rasvahapot säilyvät. Mustakuminan siemenistä kylmäpuristettu öljy, joka tunnetaan myös nimellä Black Seed Oil, sisältää runsaasti linolihappoa (omega-6) sekä tymokinonia, eteeristä öljyä, joka tukee…

    Lisää ostoskoriinLadataan Valmis
  • Säästö: 3,11  Puhdas+ Shea voi luomu 50ml

    Puhdas+ Shea voi luomu 50ml

    Alkuperäinen hinta oli: 10,90 €.Nykyinen hinta on: 7,79 €.

    Kosteuttava, hoitava ja ihoa suojaava luomulaatuinen sheavoi sopii kaikille ihotyypeille, erityisesti kuivalle ja vaurioituneelle iholle. Tämä ravitseva sheavoi on täydellinen kasvoille, huulille ja koko vartalolle. Se ei sisällä hajusteita, parabeeneja eikä mineraaliöljyjä, joten se on luonnollinen valinta herkällekin iholle. Kosteuttava ja ravitseva: Erinomainen kuivalle ja vaurioituneelle iholle. Luomulaatuinen: Valmistettu 100% luomusertifioidusta sheavoista. Monikäyttöinen: Soveltuu käytettäväksi…

    Lisää ostoskoriinLadataan Valmis
  • Säästö: 3,21  Puhdas+ L-Glutamiini 200g

    Puhdas+ L-Glutamiini 200g

    Alkuperäinen hinta oli: 15,90 €.Nykyinen hinta on: 12,69 €.

    Glutamiini on aminohappo, jota tarvitaan kaikista aminohapoista eniten. Glutamiini on suolen sidekudoksen tärkeimpiä rakenneosia. Lihasstressi, kuten tulehdukset, leikkaukset sekä rankka urheilu vähentävät kehon glutamiinivarastoja erityisesti lihassoluissa. Glutamiini on suosittu ravintolisä urheilijoiden keskuudessa. Glutamiini sekoittuu helposti veteen ja on maultaan neutraali. Puhdas+ tuotteet ovat korkealaatuisia ravintolisiä. Valmistuksessa ei käytetä ylimääräisiä ainesosia, kuten säilöntäaineita, väriaineita ja pintakäsittelyaineita….

    Lisää ostoskoriinLadataan Valmis
  • Säästö: 2,71  Puhdas+ Mineral Stone Deodorant 120g

    Puhdas+ Mineral Stone Deodorant 120g

    Alkuperäinen hinta oli: 9,50 €.Nykyinen hinta on: 6,79 €.

    Puhdas+ Mineral Stone Deodorant on moderni ja ekologinen ratkaisu tuoksujen hallintaan. Herkälle iholle sopiva, pitkäkestoisesti raikastava deodorantti on hajusteeton, alkoholiton, väriaineeton ja säilöntäaineeton, eikä sisällä alumiinikloridin suoloja. Mineraalikivi ei tahraa vaatteita ja sen käyttö on miellyttävää. Mineraalikiven toiminta Veden mukana iholle jäävä suolapinta estää tehokkaasti hajubakteerien kasvun luonnollisten suolojen ja hapan pH-arvon avulla, pitäen ihon…

    Lisää ostoskoriinLadataan Valmis
  • Säästö: 5,81  Puhdas+ Inositoli 200g

    Puhdas+ Inositoli 200g

    Alkuperäinen hinta oli: 27,90 €.Nykyinen hinta on: 22,09 €.

    Inositoli on vesiliukoinen yhdiste, jota elimistö syntetisoi glukoosista. Se luokitellaan ns. vitamiinin kaltaiseksi yhdisteeksi, joka ei kaikilta osin täytä klassista vitamiinin määritelmää mutta se katsotaan kuitenkin kuuluvan B-ryhmän vitamiineihin (B-8). Inositolia on eniten pähkinöissä, pavuissa ja viljassa, joista sen hyväksikäytettävyys on kuitenkin heikkoa. Sitä on paljon äidinmaidossa ja jonkin verran lehmänmaidossa. Elimistössä inositolia on paljon…

    Lisää ostoskoriinLadataan Valmis
  • Säästö: 3,21  Puhdas+ L-Lysiini 200g

    Puhdas+ L-Lysiini 200g

    Alkuperäinen hinta oli: 12,90 €.Nykyinen hinta on: 9,69 €.

    Lysiini on yksi elimistölle välttämättömistä aminohapoista, joita elimistö ei itse pysty valmistamaan, vaan jotka täytyy saada ruokavaliosta. Lysiiniä tarvitsevat erityisesti vegaanit ja rankasti treenaavat urheilijat. Puhdas+ L-lysiini sisältää vain lysiiniä, ei mitään muuta. Annostus: Aikuisille 1 teelusikallinen vuorokaudessa. Jauhe sekoitetaan lasilliseen vettä, mehua, jogurttia tms. Suositeltua vuorokau- siannosta ei saa ylittää. Ravintolisä ei korvaa monipuolista…

    Lisää ostoskoriinLadataan Valmis
  • Säästö: 5,31  Puhdas+ Magnesiumglysinaatti 200g

    Puhdas+ Magnesiumglysinaatti 200g

    Alkuperäinen hinta oli: 22,90 €.Nykyinen hinta on: 17,59 €.

    Magnesiumglysinaatti – Hyvin imeytyvä ja vatsaystävällinen magnesium Puhdas+ Magnesiumglysinaatti on vahva, lisäaineeton ja helposti imeytyvä magnesiumjauhe. Glysiiniin sidottu magnesium on erityisen hellä vatsalle, minkä vuoksi se sopii herkillekin käyttäjille. Magnesium edistää lihasten normaalia toimintaa, hermoston hyvinvointia ja auttaa vähentämään väsymystä ja uupumusta. Täysin vegaaninen ja puhdas koostumus sopii osaksi iltarutiinia tai palautumisen tukemista. Tehokas koostumus…

    Lisää ostoskoriinLadataan Valmis
  • Säästö: 4,71  Puhdas+ Boulardii 60 kaps

    Puhdas+ Boulardii 60 kaps

    Alkuperäinen hinta oli: 19,90 €.Nykyinen hinta on: 15,19 €.

    Puhdas+ Saccharomyces boulardii -kapselit sisältävät tehokkaan annoksen tutkittua Saccharomyces boulardii -hiivaa. Saccharomyces boulardii on aine, jonka ranskalainen tiedemies Henri Boulard eristi vuonna 1923 litsin ja mangostanin hedelmistä. Saccharomyces boulardii kestää paremmin vatsahappoja kuin monet maitohappobakteerit. Sopii käytettäväksi päivittäin tai kuuriluontoisesti. Valmistettu Suomessa. Käyttö: Ota 1 -2 kapselia vuorokaudessa. Suositeltua vuorokausiannosta ei saa ylittää. Varoen immunosupressiopotilaille….

    Lisää ostoskoriinLadataan Valmis
  • Säästö: 3,71  Puhdas+ Magnesium 250 mg 200 g

    Puhdas+ Magnesium 250 mg 200 g

    Alkuperäinen hinta oli: 16,90 €.Nykyinen hinta on: 13,19 €.

    Puhdas+ Magnesiumjauhe – Tehokasta tukea jaksamiseen ja lihastoimintaan 100 % vegaaninen ja lisäaineeton Puhdas+ Magnesiumjauhe sisältää hyvin imeytyvää magnesiumsitraattia. Magnesium auttaa vähentämään väsymystä ja uupumusta sekä tukee hermoston, lihasten, luuston ja hampaiden normaalia toimintaa. Lisäksi se edistää elektrolyyttitasapainoa ja normaaleja psykologisia toimintoja. Maustamaton ja väriaineeton koostumus sopii hyvin jokapäiväiseen käyttöön. Tehokas koostumus – Sisältää hyvin…

    Lisää ostoskoriinLadataan Valmis
  • Säästö: 2,81  Puhdas+ Supersinkki 25 mg 60 kaps

    Puhdas+ Supersinkki 25 mg 60 kaps

    Alkuperäinen hinta oli: 11,50 €.Nykyinen hinta on: 8,69 €.

    Puhdas+ Tuplasinkki on korkealaatuinen ravintolisä tukemaan vastustuskykyäsi, sekä hiusten, ihon, silmien ja kynsien hyvinvointia. Tupla Sinkki on puhdas ja hyvin imeytyvä sinkin lähde, joka sopii lähes kaikille! Määrä/pakkaus: 60 kapselia Sinkkiä/pv: 25 mg Sinkin lähde: sinkkiglukonaatti ja sinkkipikolinaatti Ei ylimääräisiä ainesosia, kuten säilöntä-, väri- tai makuaineita Valmistettu Suomessa Gluteeniton, laktoositon, soijaton ja vegaaninen Hyvin imeytyvä…

    Lisää ostoskoriinLadataan Valmis
  • Säästö: 1,11  Puhdas+ Piparminttu eteerinen öljy 10 ml

    Puhdas+ Piparminttu eteerinen öljy 10 ml

    Alkuperäinen hinta oli: 7,90 €.Nykyinen hinta on: 6,79 €.

    Piparmintun tuoksu on raikas ja helpottaa hengitystieongelmia, stressiä ja kiputiloja. Flunssan hoidossa piparminttua kannattaa kokeilla eukalyptusöljyn kanssa! Ainesosat: Mentha Piperita Oil Käyttöohje: Eteerisiä öljyjä voidaan käyttää monella eri tavalla: Sauna Lisää 1 – 3 tippaa löylykauhalliseen vettä. Suihkepullo Lisää muutama tippa veteen ja suihkuttele huoneilmaan ja kodin tekstiileihin. Kylpy Sekoita 3-5 tippaa saippuaan tai hunajaan…

    Lisää ostoskoriinLadataan Valmis
  • Säästö: 1,32  Puhdas+ Testobooster 60 kaps

    Puhdas+ Testobooster 60 kaps

    Alkuperäinen hinta oli: 15,90 €.Nykyinen hinta on: 14,58 €.

    Puhdas+ TestoBooster – Luonnollinen tuki miehen suorituskyvylle Puhdas+ TestoBooster on monipuolinen ravintolisä miehille, jotka haluavat tukea jaksamistaan, fyysistä ja henkistä suorituskykyä sekä kehon normaalia hormonitoimintaa luonnollisella tavalla. Valmiste yhdistää huolellisesti valittuja kasviuutteita, aminohappoja, vitamiineja ja kivennäisaineita, jotka on suunniteltu tukemaan aktiivista elämäntyyliä kokonaisvaltaisesti. Normaalin testosteronitason tueksi – sinkki edistää testosteronin pysymistä normaalina veressä Fyysinen ja…

    Lisää ostoskoriinLadataan Valmis
  • Säästö: 7,21  Puhdas+ Collagen Serum 30ml

    Puhdas+ Collagen Serum 30ml

    Alkuperäinen hinta oli: 19,90 €.Nykyinen hinta on: 12,69 €.

    Puhdas+ Collagen Serum 30 ml – Kimmoisuutta ja hehkua kasvojen iholle Puhdas+ Collagen Serum on ravitseva ja tehokas kollageeniseerumi kasvoille ja dekoltee-alueelle. Seerumi tukee ihon kimmoisuutta ja kosteustasapainoa sekä auttaa ylläpitämään ihon sileää ja elinvoimaista ulkonäköä. Koostumus sisältää hydrolysoitua kollageenia sekä ihoa hoitavia kasviöljyjä ja antioksidantteja, jotka tekevät ihosta pehmeämmän ja täyteläisemmän tuntuisen. Tehokas koostumus…

    Lisää ostoskoriinLadataan Valmis
  • Säästö: 4,21  Puhdas+ Vahva CLA 800mg 90 kaps

    Puhdas+ Vahva CLA 800mg 90 kaps

    Alkuperäinen hinta oli: 14,90 €.Nykyinen hinta on: 10,69 €.

    CLA on luonnossa esiintyvä rasvahappo eli konjugoitu linolihappo. CLA kuuluu välttämättömiin rasvahappoihin, joten sitä on saatava riittävästi ravinnosta. Puhdas+ CLA on korkealaatuinen ja hyvinimeytyvä. Se on tehty safloriöljystä. Vuorokausiannos 3 kapselia sisältää 2400 mg CLA:ta. Käyttö: 3 kapselia vuorokaudessa. Suositeltua vuorokausiannosta ei saa ylittää. Ravintolisä ei korvaa monipuolista ja tasapainoista ruokavaliota eikä terveitä elämäntapoja. Ei lasten…

    Lisää ostoskoriinLadataan Valmis
  • Säästö: 8,51  Puhdas+ Kollageeni natural 250g

    Puhdas+ Kollageeni natural 250g

    Alkuperäinen hinta oli: 35,90 €.Nykyinen hinta on: 27,39 €.

    Puhdas+ Beauty Kollageeni Natural on kotimainen ja laadukas kollageenijauhe ihon ja nivelten hyvinvointiin. Ainesosat: Hydrolysoitu kalakollageeni. Käyttöohje: 1 ruokalusikallinen päivässä. Jauhe sekoitetaan lasilliseen vettä, mehua, jogurttia tms. Valmistetta ei suositella lapsille tai raskaana oleville henkilöille.

    Lisää ostoskoriinLadataan Valmis
  • Säästö: 2,31  Puhdas+ L-Arginiini jauhe 200 g

    Puhdas+ L-Arginiini jauhe 200 g

    Alkuperäinen hinta oli: 18,90 €.Nykyinen hinta on: 16,59 €.

    Arginiini on aminohappo, joka edistää typpioksidin tuotantoa elimistössä. Typpioksidi toimii useita elintoimintoja säätelevänä välittäjäaineena. Ainesosat: L-Arginiini 3,5 – 7 g Gluteeniton, sokeriton, laktoositon, lisäaineeton, makeuttamaton, säilöntäaineeton, soijaton, vegaaninen. Käyttöohje: Aikuisille 1-2 teelusikallista vuorokaudessa. Sekoita pieneen määrään vettä tai smoothieen. Sopii myös kasvissyöjille.

    Lisää ostoskoriinLadataan Valmis
  • Säästö: 4,31  Puhdas+ Sport collagen C-vitamiini + MSM 260g

    Puhdas+ Sport collagen C-vitamiini + MSM 260g

    Alkuperäinen hinta oli: 20,90 €.Nykyinen hinta on: 16,59 €.

    Kollageeni muodostaa 30 % ihmisen elimistön proteiinista ja sitä löytyy erityisesti ihosta. Noin 25 vuoden iässä elimistö alkaa menettää kykynsä tuottaa uutta kollageenia. C-vitamiini edistää normaalia kollageenin muodostumista ihon normaalia toimintaa varten. Puhdas+ tuotteet ovat korkealaatuisia ja kotimaisia ravintolisiä. Valmistuksessa ei käytetä ylimääräisiä ainesosia, kuten säilöntäaineita, väriaineita ja pintakäsittelyaineita. Puhdas+ Sport Collagen & C-vitamiini &…

    Lisää ostoskoriinLadataan Valmis
  • Säästö: 6,31  Puhdas+ EAA jauhe 250 g

    Puhdas+ EAA jauhe 250 g

    Alkuperäinen hinta oli: 19,90 €.Nykyinen hinta on: 13,59 €.

    EAA (essential amino acids) eli välttämättömät aminohapot ovat ihmiselle elintärkeitä aminohappoja, joita se ei pysty itse valmistamaan, joten niitä on saatava ravinnosta. Ainesosat: L-leusiini, L-valiini, L-lysiini, L-fenyylialaniini, L-treoniini, L-isoleusiini, L-histidiini, L-metioniini, L-tryptofaani. Ei sisällä laktoosia, hiivaa eikä gluteenia. Ei sisällä sokeria, suolaa, tärkkelystä, soijaa, makeutusaineita. Sopii kasvissyöjille. Ravintolisä. Sisältö (1-2 rkl): L-isoleusiini 660-1320 mg L-leusiini…

    Lisää ostoskoriinLadataan Valmis
  • Säästö: 5,40  Puhdas+ Vahva E-vitamiini 268mg 60 kaps

    Puhdas+ Vahva E-vitamiini 268mg 60 kaps

    Alkuperäinen hinta oli: 18,90 €.Nykyinen hinta on: 13,50 €.

    Puhdas+ E-vitamiini 268 mg – Vahvaa suojaa soluille hapetusstressiä vastaan Puhdas+ E-vitamiini tarjoaa vahvan päiväannoksen luonnollista E-vitamiinia, joka suojaa soluja hapetusstressiltä ja tukee ihon, silmien sekä immuunijärjestelmän normaalia toimintaa. E-vitamiini toimii elimistössä tehokkaana antioksidanttina, joka auttaa torjumaan vapaiden radikaalien haitallisia vaikutuksia ja edistää kokonaisvaltaista hyvinvointia. Tämä suomalainen valmiste on helppo nauttia, hyvin imeytyvä ja täysin…

    Lisää ostoskoriinLadataan Valmis
  • Säästö: 4,71  Puhdas+ Vahva Astaksantiini 8mg 30 kaps

    Puhdas+ Vahva Astaksantiini 8mg 30 kaps

    Alkuperäinen hinta oli: 19,90 €.Nykyinen hinta on: 15,19 €.

    Puhdas+ Vahva Astaksantiini 8 mg – Luonnon oma suoja soluillesi Astaksantiini on luonnon oma superkarotenoidi ja yksi vahvimmista tunnetuista antioksidanteista. Se suojaa soluja hapetusstressiltä, tukee ihon, silmien ja immuunijärjestelmän hyvinvointia sekä edistää palautumista fyysisestä rasituksesta. Puhdas+ Vahva Astaksantiini 8 mg valmistetaan suomalaisella laadulla ja sisältää puhdasta astaksantiinia punaisesta Haematococcus pluvialis -mikrolevästä. Erinomainen imeytyvyys ja täysin…

    Lisää ostoskoriinLadataan Valmis
  • Säästö: 6,61  Puhdas+ Magnesium Spray Vahva 150ml

    Puhdas+ Magnesium Spray Vahva 150ml

    Alkuperäinen hinta oli: 16,90 €.Nykyinen hinta on: 10,29 €.

    Puhdas+ Magnesium Spray on vahva magnesiumsuihke ulkoiseen käyttöön. Ei sisällä muita ainesosia. Valmistettu Suomessa! Käytä magnesiumsuihketta magnesiumin puutostiloihin, mm. lihaskramppeihin, kasvukipuihin, migreeniin, suonenvetoihin ja levottomiin jalkoihin. Suihke imeytyy helposti eikä tahraa. Valmistettu Suomessa. Käyttöohje: Suihkuta magnesiumia iholle lähietäisyydeltä (noin 10 cm) 4-5 kertaa. Magnesium imeytyy parhaiten, kun suihkutat sitä ohuille ihoalueille, esimerkiksi kyynärtaipeisiin, tai suoraan…

    Lisää ostoskoriinLadataan Valmis
  • Säästö: 3,21  Puhdas+ Beauty Ruusuvesi 100ml

    Puhdas+ Beauty Ruusuvesi 100ml

    Alkuperäinen hinta oli: 15,90 €.Nykyinen hinta on: 12,69 €.

    Puhdas+ Beauty Ruusuvesi on ylellinen kasvojen kauneusvesi, joka kosteuttaa, rauhoittaa ja uudistaa ihoa. Tämä hienostuneen tuoksuinen ruusuvesi tasapainottaa ihon sävyä ja sopii erityisesti kuivalle, herkälle ja ikääntyvälle iholle. Eteerinen ruusuöljy lisää kosteutusta ja tekee tuotteesta pehmeän, raikkaan ja kirkastavan. Puhdas+ Beauty Ruusuvesi tukee ihon uusiutumista ja parantaa sen luonnollista hehkua. Kosteuttaa ja uudistaa – Ruusuvesi…

    Lisää ostoskoriinLadataan Valmis
  • Säästö: 13,31  Puhdas+ Bakuchiol elixir 15ml

    Puhdas+ Bakuchiol elixir 15ml

    Alkuperäinen hinta oli: 29,90 €.Nykyinen hinta on: 16,59 €.

    Bakuchioli – luonnollinen vaihtoehto retinolille Bakuchioli on kasvipohjainen ainesosa, joka toimii ihonhoidossa yhtä tehokkaasti kuin perinteinen retinoli. Tämä kosmetiikan uusi suosittu ainesosa on hyvä uutinen mm. herkkäihoisille ja luonnonmukaisuutta arvostaville. Aine saadaan Psoralea corylifolia -kasvin siemenistä uuttamalla, ja sitä on käytetty jo vuosisatoja intialaisessa ja kiinalaisessa lääketieteessä. Kuten retinolkin, bakuchioli vahvistaa ja stimuloi kollageenin tuotantoa….

    Lisää ostoskoriinLadataan Valmis
  • Säästö: 1,11  Puhdas+ Eukalyptus eteerinen öljy 10 ml

    Puhdas+ Eukalyptus eteerinen öljy 10 ml

    Alkuperäinen hinta oli: 7,90 €.Nykyinen hinta on: 6,79 €.

    Virkistystä ja raikkautta huoneilmaan tuoksullansa tuova eukalyptusöljy lievittää hengitysteiden tukkeumia ja flunssaa. Yhdessä sitruunaöljyn kanssa eteerinen eukalyptusöljy sopii raikastamaan huoneilmaa. Ainesosat: Eucalyptus Globulus Leaf Oil. Käyttöohje: Lisää 2-3 tippaa eteeristä öljyä esim. aromadiffuuseriin, tuoksukuppiin, höyryhengitystä varten tai hierontaöljyyn. Vain ulkoiseen käyttöön. Älä käytä suoraan iholle.

    Lisää ostoskoriinLadataan Valmis

Ei enempää sisältöä.. Käytäthän hakua löytääksesi etsimäsi?

Ei enempää sisältöä.. Käytäthän hakua löytääksesi etsimäsi?