Puhdas+

Puhdas+ tarina

Puhdas+ brändi sai alkunsa rakkaudesta puhtauteen ja yksinkertaisuuteen. Olimme jo pitkään ihmetelleet sitä, miten markkinoilla olleet terveys- ja hyvinvointituotteet ja kosmetiikka olivat täynnä E-koodeja ja muita ylimääräisiä aineita.

Opimme ja huomasimme, että terveys- ja kauneustuotteita on mahdollista valmistaa laadukkaasti ja ilman turhia lisäaineita. Meille tuotteen yksinkertaisuus ja lisäaineettomuus on tavoitetila, joka on aina mahdollista saavuttaa. Valmistuksemme lopputuloksena syntyy kuluttajien arvostama hyvinvointituote ilman mitään turhaa ja ylimääräistä.

Arvostamme suomalaisuutta ja kotimaisia raaka-aineita. Ne ovat meille aina ensisijainen valinta. Yrityksemme on 100 % suomalainen. Tuotteemme valmistetaan suomalaisissa sertifioiduissa tehtaissa, joissa on koulutettu ja ammattitaitoinen henkilökunta. Tuotannossa käytetään aina kun mahdollista suomalaisia raaka-aineita, vaikka raaka-aine olisikin kalliimpaa kuin ulkomailta hankittava.  Uskomme, että suomalainen tuotekehitys, ravintolisien valmistus ja tuotteiden laadunvalvonta on parasta maailmassa.

Tuotekehityksemme tähtää aina siihen, että mahdollisimman moni pystyy käyttämään tuotteitamme. Meille on itsestään selvää ottaa huomioon kuluttajien erilaiset yliherkkyydet sekä erikoisruokavaliot, kuten esimerkiksi vegaanisen ja gluteenittoman ruokavalion.

Ensisijaistamme toiminnassamme eettisyyden ja ekologisuuden Esimerkiksi omega-3 valmisteillamme on Friend of the Sea -sertifikaatti, joka takaa sen, että kalastus ja tuotanto on eettistä ja kestävän kehityksen mukaista.

Puhdas+ tuotteita löydät Fiksuapteekista mm. C-vitamiinit, Lysiini, Argiini ja Uni osastoista.

Voit myös tutustua puhdas+ brändiin heidän kotisivuillaan.

  • Säästö: 2,95  Puhdas+ Kollageeni & Biotiini 120 kaps

    Puhdas+ Kollageeni & Biotiini 120 kaps

    Alkuperäinen hinta oli: 26,90 €.Nykyinen hinta on: 23,95 €.

    Hyvinvointia iholle, hiuksille ja kynsille! Puhdas+ Kollageeni & Biotiini on suunniteltu tukemaan kauneutta kokonaisvaltaisesti. Valmiste sisältää tehokkaan ja hyvin imeytyvän yhdistelmän hydrolysoitua kalakollageenia, biotiinia, sinkkiä ja C-vitamiinia. Biotiini edistää ihon ja hiusten pysymistä normaalina. Sinkki edistää ihon ja kynsien pysymistä normaaleina. C-vitamiini edistää normaalia kollageenin muodostumista ihon normaalia toimintaa varten. Puhdas+ Kollageeni & Biotiini sisältää…

  • Säästö: 1,99  Puhdas+ EAA jauhe 250 g

    Puhdas+ EAA jauhe 250 g

    Alkuperäinen hinta oli: 19,90 €.Nykyinen hinta on: 17,91 €.

    EAA (essential amino acids) eli välttämättömät aminohapot ovat ihmiselle elintärkeitä aminohappoja, joita se ei pysty itse valmistamaan, joten niitä on saatava ravinnosta. Ainesosat: L-leusiini, L-valiini, L-lysiini, L-fenyylialaniini, L-treoniini, L-isoleusiini, L-histidiini, L-metioniini, L-tryptofaani. Ei sisällä laktoosia, hiivaa eikä gluteenia. Ei sisällä sokeria, suolaa, tärkkelystä, soijaa, makeutusaineita. Sopii kasvissyöjille. Ravintolisä. Sisältö (1-2 rkl): L-isoleusiini 660-1320 mg L-leusiini…

  • Säästö: 1,89  Puhdas+ Tea Tree Skinwash with Lemongrass 1000ml

    Puhdas+ Tea Tree Skinwash with Lemongrass 1000ml

    Alkuperäinen hinta oli: 18,90 €.Nykyinen hinta on: 17,01 €.

    Puhdas+ Tea Tree Skin Wash Koe täydellinen puhtaus ja raikkaus Puhdas+ Tea Tree Skin Wash -pesunesteellä, joka on suunniteltu erityisesti käsille, kasvoille ja vartalolle. Tämä ylellinen pesuneste sisältää teepuuöljyä, joka tunnetaan antiseptisistä ominaisuuksistaan, ja tarjoaa tehokasta puhdistusta samalla, kun se hoitaa ihoasi hellävaraisesti. Teepuuöljy on peräisin pienestä trooppisessa ilmastossa kasvavasta pensaasta, ja sen suosio johtuu…

  • Säästö: 3,59  Puhdas+ Kollageeni natural 250g

    Puhdas+ Kollageeni natural 250g

    Alkuperäinen hinta oli: 35,90 €.Nykyinen hinta on: 32,31 €.

    Puhdas+ Beauty Kollageeni Natural on kotimainen ja laadukas kollageenijauhe ihon ja nivelten hyvinvointiin. Ainesosat: Hydrolysoitu kalakollageeni. Käyttöohje: 1 ruokalusikallinen päivässä. Jauhe sekoitetaan lasilliseen vettä, mehua, jogurttia tms. Valmistetta ei suositella lapsille tai raskaana oleville henkilöille.

  • Säästö: 2,19  Puhdas+ Premium Chlorella & Spirulina 500mg 300 tbl

    Puhdas+ Premium Chlorella & Spirulina 500mg 300 tbl

    Alkuperäinen hinta oli: 21,90 €.Nykyinen hinta on: 19,71 €.

    Chlorella & Spirulina – Superruokien voimaa yhdessä tabletissa Puhdas+ Chlorella & Spirulina yhdistää kaksi ravinnerikasta mikrolevää yhteen helppokäyttöiseen tablettiin. Spirulina sisältää poikkeuksellisen paljon hyvin imeytyvää proteiinia, kaikki välttämättömät aminohapot sekä runsaasti B-vitamiineja, hivenaineita ja gammalinoleenihappoa. Chlorella puolestaan on erityisen rikas lehtivihreän, vitamiinien ja mineraalien lähde. Tämä vahva yhdistelmä tukee päivittäistä jaksamista, vastustuskykyä ja puhdistumista. Tehokas…

  • Säästö: 1,49  Puhdas+ Vahva CLA 800mg 90 kaps

    Puhdas+ Vahva CLA 800mg 90 kaps

    Alkuperäinen hinta oli: 14,90 €.Nykyinen hinta on: 13,41 €.

    CLA on luonnossa esiintyvä rasvahappo eli konjugoitu linolihappo. CLA kuuluu välttämättömiin rasvahappoihin, joten sitä on saatava riittävästi ravinnosta. Puhdas+ CLA on korkealaatuinen ja hyvinimeytyvä. Se on tehty safloriöljystä. Vuorokausiannos 3 kapselia sisältää 2400 mg CLA:ta. Käyttö: 3 kapselia vuorokaudessa. Suositeltua vuorokausiannosta ei saa ylittää. Ravintolisä ei korvaa monipuolista ja tasapainoista ruokavaliota eikä terveitä elämäntapoja. Ei lasten…

  • Säästö: 0,79  Puhdas+ Piparminttu eteerinen öljy 10 ml

    Puhdas+ Piparminttu eteerinen öljy 10 ml

    Alkuperäinen hinta oli: 7,90 €.Nykyinen hinta on: 7,11 €.

    Piparmintun tuoksu on raikas ja helpottaa hengitystieongelmia, stressiä ja kiputiloja. Flunssan hoidossa piparminttua kannattaa kokeilla eukalyptusöljyn kanssa! Ainesosat: Mentha Piperita Oil Käyttöohje: Eteerisiä öljyjä voidaan käyttää monella eri tavalla: Sauna Lisää 1 – 3 tippaa löylykauhalliseen vettä. Suihkepullo Lisää muutama tippa veteen ja suihkuttele huoneilmaan ja kodin tekstiileihin. Kylpy Sekoita 3-5 tippaa saippuaan tai hunajaan…

  • Säästö: 0,79  Puhdas+ Eukalyptus eteerinen öljy 10 ml

    Puhdas+ Eukalyptus eteerinen öljy 10 ml

    Alkuperäinen hinta oli: 7,90 €.Nykyinen hinta on: 7,11 €.

    Virkistystä ja raikkautta huoneilmaan tuoksullansa tuova eukalyptusöljy lievittää hengitysteiden tukkeumia ja flunssaa. Yhdessä sitruunaöljyn kanssa eteerinen eukalyptusöljy sopii raikastamaan huoneilmaa. Ainesosat: Eucalyptus Globulus Leaf Oil. Käyttöohje: Lisää 2-3 tippaa eteeristä öljyä esim. aromadiffuuseriin, tuoksukuppiin, höyryhengitystä varten tai hierontaöljyyn. Vain ulkoiseen käyttöön. Älä käytä suoraan iholle.

  • Säästö: 2,29  Puhdas+ Magnesiumglysinaatti 200g

    Puhdas+ Magnesiumglysinaatti 200g

    Alkuperäinen hinta oli: 22,90 €.Nykyinen hinta on: 20,61 €.

    Magnesiumglysinaatti – Hyvin imeytyvä ja vatsaystävällinen magnesium Puhdas+ Magnesiumglysinaatti on vahva, lisäaineeton ja helposti imeytyvä magnesiumjauhe. Glysiiniin sidottu magnesium on erityisen hellä vatsalle, minkä vuoksi se sopii herkillekin käyttäjille. Magnesium edistää lihasten normaalia toimintaa, hermoston hyvinvointia ja auttaa vähentämään väsymystä ja uupumusta. Täysin vegaaninen ja puhdas koostumus sopii osaksi iltarutiinia tai palautumisen tukemista. Tehokas koostumus…

  • Säästö: 1,89  Puhdas+ Tea Tree Skinwash with Lavender 1000ml

    Puhdas+ Tea Tree Skinwash with Lavender 1000ml

    Alkuperäinen hinta oli: 18,90 €.Nykyinen hinta on: 17,01 €.

    Puhdas+ Tea Tree Skin Wash on täydellinen valinta käsien, kasvojen ja vartalon puhdistukseen. Tämä monikäyttöinen pesuneste sisältää antiseptistä teepuuöljyä, joka tehokkaasti puhdistaa ja hoitaa ihoa ilman kuivattavaa vaikutusta. Teepuu on trooppisissa ilmastoissa kasvava pieni pensas, jonka suosio perustuu sen voimakkaisiin puhdistaviin ominaisuuksiin. Lisäksi pesunesteessä oleva laventeli rauhoittaa ja hoitaa ihoa, tuoden samalla ihastuttavan tuoksun. Sopii…

  • Säästö: 22,45  Puhdas+ Luxury Glow booster 30ml

    Puhdas+ Luxury Glow booster 30ml

    Alkuperäinen hinta oli: 44,90 €.Nykyinen hinta on: 22,45 €.

    Luxury Glow Booster on ihoa kosteuttava ja hoitava seerumi. Tuote sisältää puhdasta hyaluronihappoa, joka on erittäin tehokkaasti ihon kosteuttaja. Hyaluronihappo tasoittaa, tasapainottaa ja rauhoittaa kasvojen ja kaulan herkkää ihoa. Se siloittaa juonteita ja ryppyjä sekä kosteuttaa ja suojaa, myös erittäin kuivaa ihoa. Suomalainen luomu-koivunmahla tehostaa seerumin kosteuttavaa ja rauhoittavaa vaikutusta. 4 tehoainetta yhdessä kosteuttavat ihoa…

  • Säästö: 1,89  Puhdas+ L-Arginiini jauhe 200 g

    Puhdas+ L-Arginiini jauhe 200 g

    Alkuperäinen hinta oli: 18,90 €.Nykyinen hinta on: 17,01 €.

    Arginiini on aminohappo, joka edistää typpioksidin tuotantoa elimistössä. Typpioksidi toimii useita elintoimintoja säätelevänä välittäjäaineena. Ainesosat: L-Arginiini 3,5 – 7 g Gluteeniton, sokeriton, laktoositon, lisäaineeton, makeuttamaton, säilöntäaineeton, soijaton, vegaaninen. Käyttöohje: Aikuisille 1-2 teelusikallista vuorokaudessa. Sekoita pieneen määrään vettä tai smoothieen. Sopii myös kasvissyöjille.

  • Säästö: 1,69  Puhdas+ Magnesium Spray Vahva 150ml

    Puhdas+ Magnesium Spray Vahva 150ml

    Alkuperäinen hinta oli: 16,90 €.Nykyinen hinta on: 15,21 €.

    Puhdas+ Magnesium Spray on vahva magnesiumsuihke ulkoiseen käyttöön. Ei sisällä muita ainesosia. Valmistettu Suomessa! Käytä magnesiumsuihketta magnesiumin puutostiloihin, mm. lihaskramppeihin, kasvukipuihin, migreeniin, suonenvetoihin ja levottomiin jalkoihin. Suihke imeytyy helposti eikä tahraa. Valmistettu Suomessa. Käyttöohje: Suihkuta magnesiumia iholle lähietäisyydeltä (noin 10 cm) 4-5 kertaa. Magnesium imeytyy parhaiten, kun suihkutat sitä ohuille ihoalueille, esimerkiksi kyynärtaipeisiin, tai suoraan…

  • Säästö: 1,17  Puhdas+ Mineral Stone Deodorant 120g

    Puhdas+ Mineral Stone Deodorant 120g

    Alkuperäinen hinta oli: 11,65 €.Nykyinen hinta on: 10,48 €.

    Puhdas+ Mineral Stone Deodorant on moderni ja ekologinen ratkaisu tuoksujen hallintaan. Herkälle iholle sopiva, pitkäkestoisesti raikastava deodorantti on hajusteeton, alkoholiton, väriaineeton ja säilöntäaineeton, eikä sisällä alumiinikloridin suoloja. Mineraalikivi ei tahraa vaatteita ja sen käyttö on miellyttävää. Mineraalikiven toiminta Veden mukana iholle jäävä suolapinta estää tehokkaasti hajubakteerien kasvun luonnollisten suolojen ja hapan pH-arvon avulla, pitäen ihon…

  • Säästö: 1,59  Puhdas+ Maitohappobakteeri + kaurakuitu ja glutamiini 200g

    Puhdas+ Maitohappobakteeri + kaurakuitu ja glutamiini 200g

    Alkuperäinen hinta oli: 15,90 €.Nykyinen hinta on: 14,31 €.

    Maitohappobakteeri + Kaurakuitu + Glutamiini – Kolmitehoinen tuki vatsan ja suoliston hyvinvointiin Yksi tuote – kolme vaikuttavaa ainesosaa. Tässä suomalaisessa valmisteessa yhdistyvät tutkitut maitohappobakteerikannat, vatsaystävällinen gluteeniton kaurakuitu sekä aminohappo glutamiini. Näiden yhteisvaikutus tukee suoliston luonnollista tasapainoa, ruoansulatusta ja limakalvojen hyvinvointia. Tuote on maustamaton, väriaineeton ja sopii myös erittäin herkkävatsaisille. Tehokas koostumus – Sisältää 3 tutkitusti…

  • Säästö: 0,79  Puhdas+ Appelsiini eteerinen öljy 10 ml

    Puhdas+ Appelsiini eteerinen öljy 10 ml

    Alkuperäinen hinta oli: 7,90 €.Nykyinen hinta on: 7,11 €.

    Appelsiini on rauhoittava, stressiä lievittävä sekä luovuutta ja rohkeutta lisäävä tuoksu. Se sopii erityisen hyvin pimeänä vuodenaikana käytettäväksi ja töiden aikana tai jälkeen, kun kaipaat lisäenergiaa. Ainesosat: Citrus Aurantium Dulcis Oil Käyttöohje: Eteerisiä öljyjä voidaan käyttää monella eri tavalla: Sauna Lisää 1 – 3 tippaa löylykauhalliseen vettä. Suihkepullo Lisää muutama tippa veteen ja suihkuttele huoneilmaan…

  • Säästö: 0,79  Puhdas+ Sitruuna eteerinen öljy 10 ml

    Puhdas+ Sitruuna eteerinen öljy 10 ml

    Alkuperäinen hinta oli: 7,90 €.Nykyinen hinta on: 7,11 €.

    Pirteän raikas sitruunaöljy lisää keskittymiskykyä, sekä edistää ruuansulatusta ja verenkiertoa. Jos haluat energiaa päivääsi, yhdistä sitruunaöljyn kanssa piparminttuöljyä ja rosmariiniöljyä. Ainesosat: Citrus Limon Peel Oil Käyttöohje: Eteerisiä öljyjä voidaan käyttää monella eri tavalla: Sauna Lisää 1 – 3 tippaa löylykauhalliseen vettä. Suihkepullo Lisää muutama tippa veteen ja suihkuttele huoneilmaan ja kodin tekstiileihin. Kylpy Sekoita 3-5…

  • Säästö: 0,79  Puhdas+ Astianpesuaine Sitruuna & Appelsiini 500ml

    Puhdas+ Astianpesuaine Sitruuna & Appelsiini 500ml

    Alkuperäinen hinta oli: 7,90 €.Nykyinen hinta on: 7,11 €.

    Raikas ja ekologinen astianpesuaine – Puhdas+ Koe kotimaisen Puhdas+ astianpesuaineen puhdistava voima ja piristävä sitrustuoksu! Tämä tehokas tuote yhdistää sitruunan ja appelsiinin eteeristen öljyjen raikkauden, jättäen astiasi hohtavan puhtaiksi ja kodin raikkaaksi. Puhdas+ astianpesuaine on biohajoava ja ympäristöystävällinen, puhdistaen astiat tehokkaasti vahingoittamatta luontoa. Se soveltuu täydellisesti niin kotikeittiöön kuin kesämökillekin, tarjoten puhtautta ja raikkautta minne…

  • Säästö: 2,99  Puhdas+ Bakuchiol elixir 15ml

    Puhdas+ Bakuchiol elixir 15ml

    Alkuperäinen hinta oli: 29,90 €.Nykyinen hinta on: 26,91 €.

    Bakuchioli – luonnollinen vaihtoehto retinolille Bakuchioli on kasvipohjainen ainesosa, joka toimii ihonhoidossa yhtä tehokkaasti kuin perinteinen retinoli. Tämä kosmetiikan uusi suosittu ainesosa on hyvä uutinen mm. herkkäihoisille ja luonnonmukaisuutta arvostaville. Aine saadaan Psoralea corylifolia -kasvin siemenistä uuttamalla, ja sitä on käytetty jo vuosisatoja intialaisessa ja kiinalaisessa lääketieteessä. Kuten retinolkin, bakuchioli vahvistaa ja stimuloi kollageenin tuotantoa….

  • Säästö: 1,19  Puhdas+ Laventeli eteerinen öljy 10 ml

    Puhdas+ Laventeli eteerinen öljy 10 ml

    Alkuperäinen hinta oli: 11,90 €.Nykyinen hinta on: 10,71 €.

    Laventeli on monelle tuttu tuoksu, joka tuo tasapainoa ja rauhaa. Se rentouttaa mieltä ja lihaksia. Sitruunaöljyn ja rosmariiniöljyn kanssa käytettynä se luo erityisen kutsuvan tuoksumaailman kotiin. Ainesosat: Lavandula Angustifolia Flower Oil Käyttöohje: Eteerisiä öljyjä voidaan käyttää monella eri tavalla: Sauna Lisää 1 – 3 tippaa löylykauhalliseen vettä. Suihkepullo Lisää muutama tippa veteen ja suihkuttele huoneilmaan…

  • Säästö: 17,00  Puhdas+ Collagen Cream 50ml

    Puhdas+ Collagen Cream 50ml

    Alkuperäinen hinta oli: 36,90 €.Nykyinen hinta on: 19,90 €.

    Collagen Cream – Kollageenivoide ihon kimmoisuutta ja hehkua tukemaan Collagen Cream on ylellinen ja tehokas kasvovoide, joka tukee ihon luonnollista rakennetta ja elinvoimaisuutta. Se sisältää kollageenia sekä ravitsevaa tyrnimarjauutetta, joka on tunnettu ihoa pehmentävistä ja kimmoisuutta lisäävistä ominaisuuksistaan. Voide sopii erityisesti kuivalle iholle ja dekoltee-alueen hoitoon. Kollageenin lisäksi voide sisältää biotiinia ja C-vitamiinia, jotka tukevat…

  • Säästö: 2,19  Puhdas+ NADH 6mg 50 kaps

    Puhdas+ NADH 6mg 50 kaps

    Alkuperäinen hinta oli: 21,90 €.Nykyinen hinta on: 19,71 €.

    Haluatko nostaa energiatasojasi luonnollisesti ja tehokkaasti? Puhdas+ NADH on täydellinen ratkaisu! Tämä B3-vitamiinin hyvin imeytyvä muoto on elimistön soluissa esiintyvä yhdiste, joka on avainasemassa energiantuotannossa. NADH parantaa kehon toimintaa edistämällä solujen välistä energian siirtoa, antaen sinulle enemmän virtaa ja elinvoimaa. NADH hyödyt eivät rajoitu vain energianlisäykseen; sillä on myös tutkitusti positiivisia vaikutuksia aivojen toimintaan ja…

  • Säästö: 0,79  Puhdas+ Sitruunaruoho eteerinen öljy 10 ml

    Puhdas+ Sitruunaruoho eteerinen öljy 10 ml

    Alkuperäinen hinta oli: 7,90 €.Nykyinen hinta on: 7,11 €.

    Keskittymiskykyä tuoksullansa parantava sitruunaruohoöljy antaa energiaa ja kirkastaa ajatuksia. Yhdessä appelsiiniöljyn ja piparminttuöljyn kanssa eteerinen sitruunaruohoöljy virkistää. Vinkki! Sopii erityisen hyvin käytettäväksi aamulla tuomaan energiaa päivääsi. Ainesosat: Cymbopogon Citratus Leaf Oil. Käyttöohje: Lisää 2-3 tippaa eteeristä öljyä esim. aromadiffuuseriin, tuoksukuppiin, höyryhengitystä varten tai hierontaöljyyn. Vain ulkoiseen käyttöön. Älä käytä suoraan iholle.

  • Säästö: 1,79  Puhdas+ Magnesium Spray Nivelille 150ml

    Puhdas+ Magnesium Spray Nivelille 150ml

    Alkuperäinen hinta oli: 17,90 €.Nykyinen hinta on: 16,11 €.

    Puhdas+ Magnesium Spray Nivelille on glukosamiinia ja arnikauutetta sisältävä tehokas magnesiumsuihke ulkoiseen käyttöön. Tuote lievittää välittömästi lihas- ja nivelkipua sekä turvotusta venähdyksissä, nyrjähdyksissä ja rasitusvammoissa. Se myös nopeuttaa lihasten palautumista rasituksen jälkeen. Tuotteen sisältämä glukosamiini on kasviperäinen. Valmistettu Suomessa. Suihke imeytyy helposti eikä tahraa. Ainesosat: Magnesium Chloride (brine), Polysorbate 20, Mentha Arvensis Leaf Oil, Menthol,…

Ei enempää sisältöä.. Käytäthän hakua löytääksesi etsimäsi?

Ei enempää sisältöä.. Käytäthän hakua löytääksesi etsimäsi?